Ajetaanko Riihimäellä tulevaisuudessa R-busseilla?

Paikallisliikenteen kyselytutkimuksella kaupunki keräsi myös nimiehdotuksia paikallisliikenteelle. Lokakuussa tehtyyn kyselyyn tuli kaikkiaan 200 vastausta.

Riihimäen tekninen lautakunta päättää paikallisliikenteen bussien nimestä 16. marraskuuta. Kuvituskuva. Kuva: YLE/Annukka Palmèn-Väisänen

R-kirjain näkyy tulevaisuudessa entistä enemmän Riihimäen katukuvassa. Marraskuun alussa kaupungin nettisivut uudistuivat ja uusi R-brändi on näkyy sivuilla vahvana.

Kaupunki järjesti lokakuussa kyselytutkimuksen, missä selvitettiin kaupunkilaisten näkemyksiä paikallisliikentestä. Samalla kyselyllä kerättiin myös ehdotuksia paikallisliikenteen uudeksi nimeksi.

Nimiehdotuksia tuli runsaasti, ja pääosa niistä kytkeytyi eri tavoin R-kirjaimeen. Osa ehdotuksista oli sellaisia, että nimi oli varattu jo muuhun käyttöön, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Paikallisliikenteen nimeksi on tulossa R-liikenne ja paikallislinja-autojen nimiksi R-bussi. Lopullisen päätöksen nimestä tekee Riihimäen kaupungin tekninen lautakunta, joka käsittelee nimiehdotusta 16. marraskuuta.

Riihimäen kaupungilta kerrotaan, että nimikilpailun voittajaksi valittavan nimiehdotuksen tekijä palkitaan tämän jälkeen.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.