Hyppää sisältöön

RS-virusepidemia alkanut Varsinais-Suomessa – TYKSin päivystys ajoittain ruuhkautunut

Turun yliopistollisen keskussairaalan naistenklinikka kertoo, että RS-virusepidemia kauden alkaessa käyttöön otetaan jälleen vierailurajoituksia lapsivuodeosastoilla. RS-virus voi olla hengenvaarallinen pienille lapsille.

Hengitystieoireista kärsivä vauva voi saada hengittämiseen lisähappea. Arkistokuva. Kuva: Yle, Taisto Lapila

Pikkulapsille vakava RS-virusepidemia on alkanut Varsinais-Suomessa.

Turun yliopistollinen keskussairaala kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa useammalla eri tilillä.

TYKSin lasten ja nuorten klinikan (siirryt toiseen palveluun) mukaan lasten päivystys on ajoittain ruuhkautunut infektiokauden alkamisen vuoksi.

Lisäksi TYKSin synnytysosasto kertoo ottaneensa käyttöön vierailurajoituksia RS-viruksen takia. TYKSin naistenklinikan lapsivuodeosastolla rajoitetaan alle kouluikäisten sisarusten vierailuja toistaiseksi.

RS-virusepidemiasta on ennakoitu täksi talveksi tavallista vaikeampaa.

Lue lisää:

TYKSissä varaudutaan pikkulapsia kiusaavaan RS-virusepidemiaan – Ruotsissa ovat sairaalat täyttyneet