Joka kuudes eteläsavolainen eläkeläinen tekee töitä

Etelä-Savossa moni eläkeläinen on mukana työelämässä, tai ainakin on kiinnostunut työn teosta eläkepäivillään.

Kuva: Yle

Joka kuudes eteläsavolainen eläkeläinen tekee töitä eläkkeellä.

Työeläkevakuuttaja Kevan tutkimuksen mukaan Etelä-Savossa 17 prosenttia eläkeläisistä kertoi tekevänsä säännöllisesti (5%) tai epäsäännöllisesti (12%) palkkatyötä eläkkeellä. Luvut ovat jonkin verran koko maan lukuja alhaisemmat.

Niistä Etelä-Savossa asuvista vastaajista, jotka eivät kertoneet työskentelevänsä eläkkeen ohella, 21 prosenttia kertoi olevansa kiinnostunut tekemään eläkkeellä palkkatyötä.

Valtakunnallisesti 27 prosenttia eläkeikäisistä tekee töitä, ja reilut 28 prosenttia on kiinnostuneita töiden tekemisestä eläkkeen ohessa.

Suurin syy työstä kieltäytymiseen on kyselyn mukaan eläkeläisen vapaus ja se, että sopivaa työtä ei ole tarjolla.