Itävalta otti käyttöön kovan kurin: rokottamaton saa poistua kotoa vain välttämättömistä syistä kuten lääkäriin ja töihin

Koronatartuntojen määrä kasvaa rokottamattomien keskuudessa jyrkästi Itävallassa.

Itävaltassa bordellikin yrittää kannustaa ihmisiä rokottautumaan
Itävaltassa bordellikin yrittää kannustaa ihmisiä rokottautumaan

Itävallassa alkoi tänään tiukka koronasulku rokottamattomille.

Seuraavan kymmenen päivän aikana miljoonat rokottamattomat saavat poistua kotoa vain rajoitetuista syistä (siirryt toiseen palveluun), kuten ruokaostoksille, töihin, lääkäriin tai ottamaan rokotteen. Rajoitukset eivät koske alle 12-vuotiaita, raskaana olevia tai koronataudin puolen vuoden sisällä sairastaneita.

Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku on Euroopan korkeimpia. Maassa on todettu kahden viikon aikana yli tuhat tartuntaa 100 000 asukasta kohden, Euroopan tartuntatautikeskuksen 11. marraskuuta julkaistut tiedot kertovat (siirryt toiseen palveluun).

Sunnuntaina vajaan yhdeksän miljoonan asukkaan maassa todettiin yli 11 500 uutta koronatartuntaa. Maassa pelätään nyt tehohoidon kantokyvyn puolesta.

Vain noin 65 prosenttia Itävallan väestöstä on saanut täyden rokotussarjan.

– Tartuntojen ilmaantuvuus laskee rokotettujen keskuudessa, mutta jatkaa jyrkkää kasvua rokottamattomien keskuudessa, liittokansleri Alexander Schallenberg perusteli päätöstä sunnuntaina lehdistötilaisuudessa.

– Käytännössä olemme sanoneet kolmasosalle väestöstä: Ette poistu enää kotoanne tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta. Tämä tarkoittaa rokotettujen ja rokottamattomien välisten kontakien valtavaa vähenemistä.

Poliisin on määrä valvoa rajoitusten noudattamista julkisilla paikoilla suoritettavilla pistotarkastuksilla. Rajoitusten rikkomisesta seuraa 500 euron sakko. Poliisitarkastuksesta kieltäytymisestä seuraava sakko on 1450 euroa.

Rokotustahti takkuaa

Jo viime maanantaista alkaen rokottamattomilta estettiin pääsy esimerkiksi ravintoloihin, baareihin, kampaamoihin ja yli 25 henkilön yleisötilaisuuksiin.

Itävallan parlamentin kolmanneksi suurin puolue, oikeistopopulistinen vapauspuolue FPÖ sekä sen puheenjohtaja Herbert Kickl ovat lietsoneet epäluuloa koronarokotteita kohtaan. Rokottamattomien koronasulkua Kickl on kutsunut "koronafasismiksi" (siirryt toiseen palveluun).

Itävallassa ihmisiä on pyritty kannustamaan rokottautumaan rajoitusten lisäksi myös muilla keinoin. Viime viikolla wieniläinen bordelli alkoi tarjota ilmaista palvelua asiakkailleen, jotka suostuvat ottamaan koronarokotteen bordellin tiloihin perustetulla rokotusklinikalla (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää aiheesta: