Hyppää sisältöön

Kajaanilaisilta kysytään mielipiteitä verorahojen käytöstä – kaupunki varannut ensimmäiseen kohteeseen 50 000 euroa

Vaihtoehtoina ovat Lohtajan torialueen uudistus tai Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin alueen uudistus. Eniten ääniä saanut uudistus toteutetaan, jos rahoitukseen saadaan myönteinen päätös.

Kuva: Yle

Kajaanilaiset voivat äänestää maanantaista 15. marraskuuta lähtien kaupungin verkkosivuilla, minkä alueellisen kehittämisprojektin he haluavat toteutuvan. Vaihtoehtoina ovat Lohtajan torialueen uudistus tai Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin alueen uudistus. Kaupunki on varannut toteutukseen 50 000 euroa.

Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneen projektin, mikäli rahoitukseen saadaan myönteinen päätös vuoden 2022 talousarvioon.

Äänestys päättyy 5. joulukuuta.

Toiminnan vakiintuessa kaikki kajaanilaiset pääsevät suunnittelemaan ja päättämään, miten yhteisiä verovaroja käytetään asukkaiden ja asuinalueiden hyväksi.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.