Teollisuusneuvos vältteli veroja ja salasi tuloja verottajalta miljoonakaupalla – on tyytymätön vankeustuomioon ja aikoo viedä jutun hovioikeuteen

Teollisuusneuvos Keijo Kopra on ilmaissut tyytymättömyyden tuomioonsa törkeästä veropetoksesta. Hänella on joulukuun alkupäiviin saakka aikaa jättää valitus hovioikeuteen.

Käräjäoikeus tuomitsi Kopran 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Teollisuusneuvos Keijo Kopra aikoo hakea muutosta tuomioonsa törkeästä veropetoksesta.

Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi viikko sitten Kopran kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, kun hänen katsottiin vältelleen verojen maksamista noin puolentoista miljoonan euron edestä.

Oikeuden mukaan tuomittu oli salannut tuloja verottajalta lähes viisi miljoonaa euroa. Kopra on ilmaissut tyytymättömyyttä koko tuomioon.

Valitus Itä-Suomen hovioikeuteen on jätettävä viimeistään joulukuun 8. päivä.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.