Veikkaus: Peliautomaatteihin hävittyjen eurojen määrä nopeassa laskussa – tutkija katsoo kriittisen keskustelun vaikuttaneen

Peliautomaattien määrä on vähentynyt. Veikkauksen mukaan pakollinen tunnistautuminen ja tappiorajat ovat vähentäneet samalla ongelmapelaamista. Tutkija ei vetäisi tappiorajoista vielä suuria johtopäätöksiä.

Peliautomaateille voi tunnistautua eri tavoilla. Kuva: Anne Savin / Yle

Veikkaus kertoo peliautomaateilla pelaamisen vähentyneen huomattavasti. Yhtiön mukaan samalla ovat vähentyneet niin automaattien määrä, ongelmapelaamisen määrä kuin automaatteihin kuluttajien häviämä rahamääräkin.

– Kuukausittain automaatteja pelaavien asiakkaiden määrä on pudonnut. Heitä on tällä hetkellä noin 250 000, kun vielä muutama vuosi sitten arvioitiin kyselytutkimuksen perusteella pelaajia olevan yli 300 000, sanoo Veikkauksen vastuullisuusjohtaja Susanna Saikkonen tiedotteessa.

Peliautomaattien määrä on vähentynyt, ja ne ovat olleet korona-aikana myös laajasti suljettuina. Saikkosen mukaan automaatteja on nyt alle 10 000 kappaletta, kun vuonna 2019 niitä oli vielä noin 18 500.

Saikkosen mukaan näiden lisäksi automaattipelaamisen vähentymiseen vaikuttavat pakollinen tunnistautuminen ja tappiorajat. Kaikki automaattipelaaminen on tällä hetkellä pakollisen tunnistautumisen takana. Pakollinen tunnistautuminen kirjataan myös uudistettavaan arpajaislakiin.

Veikkaus on kertonut aiemmin poistavansa automaatteja lähinnä paikoista, joissa niitä on useita.

Peliautomaatteihin kulumassa huomattavasti vähemmän rahaa

Muutosten myötä Veikkaus ennakoi, että peliautomaatteihin hävitään lähes 500 miljoonaa euroa vähemmän vuosittain.

Euroina peliautomaatit tuottaisivat Veikkauksen kokonaiskatteesta ensi vuonna arviolta noin 200–220 miljoonaa. Vuonna 2019 luku oli vielä 683 miljoonaa euroa.

Yhtiön keräämien tietojen mukaan pakollinen tunnistautuminen ja tappiorajat ovat vähentäneet ongelmapelaamista. Vuoden 2023 loppuun mennessä kaikki yhtiön pelit edellyttävät pakollista tunnistautumista. Nyt Veikkaus kertoo tunnistautumisasteen olevan noin 80 prosenttia.

Veikkauksen data- ja analytiikkajohtaja Lauri Halkolan mukaan pakollisten tappiorajojen jälkeen kaikkien ikäryhmien pelaaminen on laskenut merkittävästi ja pelaamisen erot ovat tasoittuneet.

– Pelaamisen väheneminen on ollut jyrkintä eniten pelaavissa ja iäkkäimmissä ikäryhmissä, Halkola sanoo tiedotteessa.

Halkolan mukaan pelaamista rajoittaa useimmiten pelaajan itsensä asettama, alle 200 euron tappioraja. Yhteensä noin 100 000 asiakkaan pelaaminen on leikkaantunut tappiorajan vuoksi syys-lokakuussa.

Korkeimpaan 2 000 euron tappiorajaan törmää Veikkauksen mukaan noin 400 pelaajaa kuukaudessa. Enimmäistappiorajana on vuorokaudessa 500 euroa ja kuukaudessa 2 000 euroa.

Tutkija: Kriittinen keskustelu vaikuttanut

THL:n erikoistutkija Jani Selin kommentoi Ylelle, että Veikkauksen kertomissa tiedoissa pelaamisen vähenemisestä ei oteta juuri huomioon koronaepidemian vaikutuksia, sillä pelikoneet ovat olleet suljettuna pitkiä aikoja.

Selin ei vielä vetäisi myöskään johtopäätöksiä tappiorajoista, sillä ne ovat olleet käytössä vain vähän aikaa.

– Tappiorajat otettiin käyttöön vasta syyskuun alussa, joten on ymmärrettävää, että syys- ja lokakuussa on tapahtunut enemmän tappiorajoihin törmäämisiä, Selin arvioi.

Selin muistuttaa 2000 euron kuukausittaisen tappiorajan olevan suomalaisten mediaanituloihin nähden korkea.

Hän arvioi tappiorajojen vähentäneen pelaamista automaateilla, jolloin niiden määrän vähentäminen on ollut sekin luontevaa.

– Epäilemättä myös kriittinen julkinen keskustelu on vaikuttanut Veikkauksen päätöksiin. Peliautomaateilla pelaamisen vähennys ei ole seurausta vain heidän omista toimenpiteistään, Selin muistuttaa.

Keskustelu ja tietoisuus rahapelien haitoista ovat viime vuosina kasvaneet.

Veikkauksesta kommentoitiin myöhemmin iltapäivällä, että arviot ja faktat pelaamisen vähentymisestä ovat koronasta puhdistettuja lukuja.

Halkolan mukaan esimerkiksi nopearytmisten pelien tappiorajojen laajennuttua automaatteihin, on pelaamisessa nähtävissä merkittävä muutos kun verrataan heinä-elokuun peliautomaattipelaamista syys-lokakuun pelaamiseen, vaikka suurin osa automaateista on ollut koko tämän ajan auki.

Tuottojen korvaamisesta syntyi kiista hallituksessa

Peliyhtiön tuotoista noussut keskustelu on syksyn aikana kolhinut hallituksen rivejä. Pelituotot laskivat viime vuonna runsaasti.

Alun perin väheneviä tuottoja ei aiottu korvata kokonaisuudessaan, jolloin Veikkauksen edunsaajilta olisi leikattu ensi vuonna rahoitusta kymmenillä miljoonilla euroilla. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) julkisti leikkaukset lokakuun alkupuolella.

Pian pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi, että leikkauksista ei ole päätetty, eikä SDP niitä halua. Muutamaa päivää myöhemmin hallitus kertoi peruvansa leikkaukset.

Kurvinen muistutti tuolloin, että Veikkauksen tuottojen aleneminen ei ole päättymässä tähän vaan saman kysymyksen äärellä ollaan tulevissa budjeteissa.

Lue lisää

Päivitetty klo 16:45: Lisätty Veikkauksen kommentti koronan vaikutuksesta pelaamisen vähenemiseen.