Pyöräliitto jakaa valoja talvipyöräilyn kampanjaviikolla

Liikenneturvan tilastojen mukaan etuvaloa käyttää miltei 70 % pyöräilijöistä ja myös takavalon käyttö on lisääntynyt viime vuosina. Tällä viikolla pimeinä liikkuvat pyöräilijät voivat saada led-valaisimen useilla paikkakunnilla Hämeessä.

Takavalo on uuden tieliikennelain myötä pakollinen varuste pimeällä polkeville pyöräilijöille. Kuva: Silja Viitala / Yle

Tällä viikolla vietetään seitsemättä kertaa talvipyöräilykampanjaa. Pyöräliiton kampanja muistuttaa pyöräilijöitä talvivarusteista ja etenkin valojen tärkeydestä.

Suomalaiset pyöräilyjärjestöt jakavatkin viikona kunniaksi 3 000 ledvaloa eri puolilla maata.

Asikkalassa ja Hartolassa valoja jaetaan perjantaina 19. marraskuuta, Lahdessa puolestaan niitä on jaossa koko viikon. Kanta-Hämeessä valoja on ollut jaossa Hämeenlinnassa maanataina ja tiistaina 16. marraskuuta niitä jaetaan Riihimäellä.

Martti Tulenheimo, Pyöräliiton erityisasiantuntija kertoo millainen on hyvä valo pyöräilyssä.

– Nimenomaan kannattaa hankkia sellainen valo joka ei ole liian kirkas, joka sokaisee vastaantulijat. Yleensä katuvalaistus täällä taajamissa riittää. Toki sitten on eri asia jos liikutaan taajama-alueiden reunoilla ja ulkopuolella missä valaistus on heikompi niin silloin ne erityisen kirkkaat valot on hyödyllisiä.

Liikenneturvan seurantatilastojen mukaan etuvaloa käyttää miltei 70 % pyöräilijöistä ja myös takavalon käyttö on lisääntynyt viime vuosina.

Tieliikennelain uudistus vuonna 2020 teki etuvalojen lisäksi polkupyörien takavalot pakollisiksi, minkä ansiosta suomalaiset ovatkin yhä paremmin varustaneet pyöränsä asianmukaisilla valoilla.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.