Hyppää sisältöön

Humppilan keskustaan veden huuhtelukehotus: talousvedessä voi olla sakkaa

Humppilan Vesihuoltoyhtiö kehottaa asukkaita juoksuttamaan vettä, jos vedessä on tavallisuudesta poikkeavaa väriä, hajua tai makua.

Kylmää vettä kannattaa juoksuttaa kunnes vesi on jälleen kirkasta. Kuvituskuva. Kuva: Juho Liukkonen / Yle

Humppilassa voi keskustan alueen talousvedessä olla sakkaa. Humppilan Vesihuoltoyhtiöstä kerrotaan, että keskustan alueella on runkoputkiston seinämiltä irronnut veden joukkoon rauta- sekä mangaanisakkaa. Sakka voi näkyä veden tummana värinä. Lisäksi veden joukossa saattaa olla pieniä mustia hippusia.

Humppilan Vesihuoltoyhtiö kehottaa asukkaita juoksuttamaan vettä, jos vedessä on tavallisuudesta poikkeavaa väriä, hajua tai makua. Kylmää vettä kannattaa juoksuttaa esimerkiksi vesipostin kautta kunnes vesi on jälleen kirkasta.

Vesihuoltoyhtiö korvaa asiakkaille juoksutetun veden kustannuksen täysien kuutioiden mukaan. Saadakseen korvauksen, tulee asiakkaan ilmoittaa vesilaitokselle vesimittarinsa lukemat ennen ja jälkeen juoksutuksen.

Lisää Kanta-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.