Jämsässä tapahtuneesta ammuskelusta epäilty mies on vangittu – piirityksen päätteeksi kiinniotettua epäillään neljän murhan yrityksestä

Ammuskelua seurasi miehen kotitalolla pitkä piiritystilanne, jonka päätteeksi poliisi otti miehen kiinni. Epäilty on poliisin mukaan vanhempi mieshenkilö ja hän on tutkinnanjohtajan mukaan vielä sairaalahoidossa. 

Miehen epäillään ampuneen kohti poliiseja tiistain vastaisena yönä. Kuvituskuva. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Alkuviikosta Keski-Suomessa, Jämsän Eväjärvellä tapahtuneesta ammuskelusta epäilty mies on vangittu tänään Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä neljästä murhan yrityksestä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hans Fagerström keskusrikospoliisista.

Miehen epäillään ampuneen kohti poliiseja tiistain vastaisena yönä. Tutkinnanjohtaja kertoo, että miehellä oli lukuisia aseita talossaan.

Keskusrikospoliisin mukaan myös poliisi käytti tilanteessa ampuma-asetta.

– Vangittua miestä epäillään neljästä murhan yrityksestä, sanoo tutkinnanjohtaja Fagerström.

Ammuskelua seurasi miehen kotitalolla pitkä piiritystilanne, jonka päätteeksi poliisi otti miehen kiinni. Epäilty kuljetettiin sairaalahoitoon. Epäilty on poliisin mukaan vanhempi mieshenkilö ja hän on Fagerströmin mukaan vielä perjantaina sairaalahoidossa.

Fagerström kertoo, ettei talossa ollut miehen ja poliisien lisäksi ampumisten aikaan muita henkilöitä eikä kukaan paikalla olleista poliiseista loukkaantunut.

Fagerström ei halua avata tarkemmin sitä, miten tilanne eteni ammuskeluksi eikä sitä, minkälainen vahvuus poliisilla oli piiritystilanteessa.

Tapaukseen liittyen tehdään syyttäjän johdolla esiselvitys (siirryt toiseen palveluun) (syyttajalaitos.fi) poliisin aseenkäytöstä.

Tutkinnanjohtaja, Länsi-Suomen syyttäjäalueen aluesyyttäjä Jonna Ryynäsen mukaan esiselvitys valmistunee lähiaikoina. Syyttäjä arvioi esiselvityksessä, onko poliisin toiminnasta syytä aloittaa esitutkinta.

Ryynänen ei tässä vaiheessa kerro, kuinka monen poliisin ampuma-aseen käyttöä nyt selvitetään.

Lue myös: