Oulussa tartuntojen päiväkohtainen ennätys 110 – tartunnanjäljitys ruuhkautumassa

Korona leviää nyt erityisesti kouluikäisissä. Tartuntoja todetaan eniten alle 10-vuotiailla. Oulun kaupungin tartunnanjäljitys uhkaa ruuhkautua. Jäljittäjille tulee tällä hetkellä paljon puheluita, jotka vievät aikaa itse jäljitystyöltä.

Positiivisen koronatestin jälkeen tulee jäädä kotiin odottamaan yhteydenottoa koronajäljityksestä. Kuva: Berislav Jurišić / Yle

Korona jyllää nyt Oulussa.

Torstaina THL kertoo kaupungissa 110 uudesta tartunnasta. Se on päiväkohtainen ennätys koronaepidemian aikana Oulussa. Yhteensä maakunnassa on todettu 202 uutta tartuntaa.

Pohjois-Pohjanmaa ja Oulu ovat koronan leviämisalueita.

Korona leviää Suomessa nyt kouluikäisissä. Tartuntoja todetaan eniten alle 10-vuotiailla.

Oulun kaupungin tartunnanjäljitys uhkaa ruuhkautua. Jäljittäjille tulee tällä hetkellä paljon puheluita, jotka vievät aikaa itse jäljitystyöltä. Kaupunki kehottaakin etsimään koronatietoa verkkosivulta www.ouka.fi/korona (siirryt toiseen palveluun), jos asia koskee yleisiä kysymyksiä koronasta.

Tarvittaessa voi ottaa yhteyttä Oulun kaupungin koronaneuvontaan myös puhelimitse numeroon 08 558 41414.

Positiivisen koronatestin jälkeen tulee jäädä kotiin odottamaan yhteydenottoa koronajäljityksestä. Yhteydenoton viive on tällä hetkellä noin 1–2 vuorokautta eli tänään tartunnanjäljityksestä soitetaan 16. marraskuuta otetuista näytteistä positiivisen tuloksen saaneille.

Tästä voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.