Legendaarinen leikkibussi oli jo matkalla kaatopaikalle, mutta kuski tekikin käännöksen – nyt bussi ottaa uudenveroisena taas kyytiin

Keväällä Kotkan Sibeliuksenpuistosta katosi leikkibussi. Kaatopaikkatuomion saanut bussi sai uuden elämän, kun liikennöitsijä otti sen talliinsa. Nyt se on taas kaupunkilaisten ilona.

Kaivattu leikkibussi ilmestyi kaupunkilaisten suureksi iloksi Kotkan torille paraatipaikalle. Kuva: Kiira Ikävalko / Yle

Yhtä miestä moikkaillaan iloisesti Kotkan Kauppatorilla heti aamutuimaan enemmän kuin muita, eikä ihme.

Antti Jyrkilä on nyt käytännössä koko Kotkan sankari: hän pelasti Sibeliuksenpuiston kuuluisan leikkibussin ja korjasi sen. Bussi tuotiin toissapäivänä torstaina Kotkan Kauppatorille.

Vihreäkeltainen leikkibussi on osa monen kotkalaisen lapsuutta ja vanhemmuutta.

Kotkalaisen linja-autoyrittäjä Onni Vilkkaan Sisu-merkkistä linja-autoa muistuttava leikkibussi oli Sibeliuksenpuistossa noin parikymmentä vuotta.

Leikkibussi oli karmeassa kunnossa, kun se otettiin keväällä Sibeliuksenpuistosta. Arkistokuva. Kuva: Krista Kierikka / Yle

Bussi poistettiin puistosta tämän vuoden huhtikuussa kuin varkain. Se oli jo päässyt huonoon kuntoon ja aiheuttanut päänvaivaa kaupungin puistotoimelle, joka luonnehti bussia keväällä yleiseksi käymäläksi.

Bussin kohtaloksi valikoitui kaatopaikka.

Matkaan tuli kuitenkin käänteentekevä mutka. Kaatopaikalle autoa viemään lähteneellä autokuskilla olikin yhteyksiä kotkalaiseen bussi- ja taksiyritys Jyrkilä Oy:hyn. Hän otti sinne yhteyttä ja kysyi, olisiko heillä kiinnostusta ottaa leikkibussi säilöön.

Antti Jyrkilä päätti, että leikkibussi kuuluu vielä linjoille.

Nyt torilla, missä sitten?

Liikenneneuvos Onni Vilkas oli linja-autoalan pioneeri Suomessa. Hänen aktiiviuransa liikennöitsijänä kesti 70 vuotta 1920-luvulta aina 1990-luvulle asti.

Antti Jyrkilä arvostaa paikallista liikennöimishistoriaa, onhan hän samalla alalla itsekin.

– Tässä kunnostuksessa on ollut vahvasti kaksi teemaa. Toinen on se, että saadaan lapsille taas tärkeä leikkipaikka takaisin. Toinen on Onni Vilkkaan historia.

Antti Jyrkilä otti leikkibussin projektikseen. Tarkoituksena olisi tehdä jotakin kivaa kaikille. Arkistokuva kesältä. Kuva: Mirjam Tahkokorpi / Yle

Leikkibussin kunnosti Sotek-säätiö. Bussi sai uuden Sisun ratin, rikkinäiset rakenteet korjattiin, ja viimeisen silauksen toi tuore maalipinta alkuperäiseen tapaan.

Leikkibussin tärkeys kotkalaisille konkretisoitui viimeistään rahakysymyksissä.

Kun sana bussin kunnostuksesta alkoi levitä, tarjoutuivat lukuisat yksityiset lahjoittajat ja yritykset maksamaan kuluista siivun. Jyrkilä Oy:lle jäi maksettavaa noin neljäsosa.

Sibeliuksenpuistosta poistetun leikkibussin pelastanut Antti Jyrkilä kertoo, mistä on hyvät leikkiautot tehty. Haastattelijana Kiira Ikävalko.

Kun bussin korjaustyöt valmistuivat, alkoi pohdinta siitä, mitä bussilla sitten tehdään.

Kotkan kaupunki tuli tässä vaiheessa mukaan, ja kaupungin ideasta bussi siirrettiin nyt alkuun Kotkansaarelle torin kulmaan. Bussin ympärillä on valaistuja kuusia, jotka ilahduttavat joulun odottajia.

Jo perjantaiaamuna ohikulkijat pysähtelivät ihastelemaan vanhaa tuttua bussia. Tänään lauantaina leikkibussi saa suuryleisön, kun torilla vietetään joulunavajaisia.

Leikkibussin ympärillä Kotkan torilla on 21 kuusipuuta, jotka valaistaan joulun ajaksi. Kuva: Kiira Ikävalko / Yle

Bussi on torilla ainakin joulun ajan. Sen jälkeen viimeistään keväällä bussin uutta sijaintia aletaan pohtia tosissaan.

Antti Jyrkilä on pohtinut Kotkan kaupungin kanssa paikkaa, ja kaksi hyvää ehdokasta on jo: vanhan linja-autoaseman kohdalla tai Puistotiellä Vilkkaan entisten tallien luona, uuden päiväkodin tuntumassa.