Suomessa on huostaanotettuja lapsia, joiden sijoituspaikka vaihtuu kymmeniä kertoja – Lauri, 12: "Toivon, että seuraavassa mulle ollaan kilttejä"

Huostaanoton tarkoituksena on tarjota lapselle vakaa kasvuympäristö. Mutta miksi osa lapsista siirretään laitoksesta toiseen pahimmillaan monta kertaa vuodessa?

12-vuotias Lauri on ollut sijoitettuna viiden vuoden aikana kahteen sijaisperheeseen ja kolmeen laitokseen. Ensi viikolla hän muuttaa jälleen. Kotona käydessä häntä odottaa nuori koiraherra. Kuva: Lotta Laakso / Yle

Osa kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ei saa koko lapsuutensa aikana pysyvää sijoituspaikkaa. Jotkut sijoitetaan uudelleen jopa kymmeniä kertoja ennen täysi-ikäistymistä.

Tässä jutussa kerromme kolmen perheen tarinat siitä, miltä jatkuvat muutot tuntuvat.

Uudelleensijoitusten määrää ei ole tutkittu kattavasti. Parhaiten tunnetaan vuonna 1997 syntynyt ikäluokka. Heistä 3 252 lasta – eli useampi kuin joka 20:s – on ollut joskus sijoitettuna kodin ulkopuolelle.

Ikäluokan lapsista ja nuorista 134 sijoitettiin uudelleen yli kymmenen kertaa. Enimmillään sijoituskertoja oli yli 50. Osa hurjista luvuista selittyy lyhytaikaisilla, toistuvasti samaan paikkaan tehdyillä sijoituksilla. Joukossa on kuitenkin myös laitoskierteessä olevia lapsia.

Kodin ulkopuolelle sijoittamisen tarkoituksena on turvata lapselle turvallinen kasvuympäristö. Jatkuva siirtyminen laitoksesta toiseen on vastoin tätä tavoitetta.

– Jokainen tietää, että se on rakenteellista väkivaltaa lapsia ja nuoria kohtaan, sanoo lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen.

Laurin, 12, tarina: "Niitä muutoksia on vaikea käsitellä mielessä"

– Puoltakaan en sun kivustas voi tietää.

Kirkas pojan ääni kajahtaa keittiöstä. Ääni kuuluu Laurille, joka on halunnut laulaa yhden lempikappaleistaan kameralle. Se on Sannin versio Juha Tapion kappaleesta Kelpaat kelle vaan.

Päällisin puolin Lauri on aivan tavallinen 12-vuotias poika. Hän pitää kivien keräilystä ja kuvaa hölmöjä videoita Youtubeen. Mutta on myös toinen puoli.

Kun Lauri oli pieni, hän joutui näkemään kotonaan perheväkivaltaa. Kerran Lauri oli mukana sairaalassa, kun isä oli puukottanut äitiä.

Vähitellen Lauri alkoi saada yhä voimakkaampia raivokohtauksia. Hän kuormittui äänistä, ihmisistä, valoista – jopa vaatteiden saumoista.

– Hän menettää siinä kontrollin ihan täysin. Isommissa tilanteissa aikuisen täytyy pitää kiinni, Laurin äiti Susanna sanoo.

Rotevan pojan kiinnipitäminen oli jo fyysisestikin raskasta. Kun yksinhuoltajaäidin voimat loppuivat, kunnan sosiaalihuolto päätti sijoittaa pojan toiseen perheeseen.

Myyntipuhe oli niin hyvä, että uskoin siihen.

"Susanna"

Susanna piti kodin ulkopuolelle sijoittamista hyvänä ratkaisuna. Siitä alkoi kuitenkin Laurin matkalaukkuelämä. Viidenteen luokkaan mennessä poika oli asunut viidessä eri sijoituspaikassa ja hänellä oli ollut toistakymmentä sosiaalityöntekijää.

Lauri sanoo, että jatkuvat muutokset tuntuvat hänestä kurjalta.

– Kun on niin monta muutosta, niitä on vaikea käsitellä mielessä.

Lauri ja Susanna esiintyvät keksityillä nimillä, koska he kertovat pojan terveyteen liittyvistä arkaluontoisista asioista.

Laurin äidin mielestä perhe alkoi saada kunnolla apua vasta sen jälkeen, kun poika oli jo sijoitettu kodin ulkopuolelle. Kuva: Lotta Laakso / Yle

Kun Lauri ensimmäisen kerran sijoitettiin kodin ulkopuolelle, hän oli ensimmäisellä luokalla. Pojan kotiinsa ottanut opettajapariskunta yritti äidin mukaan parhaansa, mutta Laurin raivokohtaukset olivat heille liikaa. Samoin kävi seuraavan sijaisperheen kanssa.

Kolmanneksi Lauri sijoitettiin kehitysvammaisten lasten laitokseen. Sekään paikka ei sopinut välillä väkivaltaisesti käyttäytyvälle pojalle.

Neljäs sijoituspaikka oli Rinnekoti-säätiön uusi Kasvunkoti Maija. Sen Facebook-mainoksessa luki: "Paikka, josta huostaanotetun erityislapsen ei enää tarvitse lähteä muualle, vaikka takana olisi jo useampi sijoituspaikka".

– Myyntipuhe oli niin hyvä, että uskoin siihen, Laurin äiti Susanna kertoo.

Ihmiset, jotka sanovat olevansa ammattilaisia, joutuvat nostamaan kädet ylös.

"Susanna"

Markkinointi osoittautui pian katteettomaksi. Lauri kertoi tilanteista, joissa kaikki suljettiin huoneisiinsa, kun yksikin nuorista sai raivokohtauksen. Lääkäriin ja harrastuksiin pääsy oli vaikeaa ja nuorten hygieniasta huolehtiminen takkusi.

Kerran Susanna teki rikosilmoituksen, kun toinen nuori oli pahoinpidellyt Lauria. Toisella kertaa hän näki Youtubesta videoita, joissa Lauri ja toinen nuori vetivät muovipussit päähänsä ja kuvasivat toisiaan laitoksen pihalla. Ohjaajia ei näkynyt missään.

Kaikki kotiin ja viranomaisille kantautuvat viestit kertoivat liian pienestä henkilöstömäärästä.

– Se oli semmoinen paikka, että mä en tiedä, onko hyvä, että… Lauri aloittaa, ennen kuin ajatus katkeaa.

Susannan mielestä Laurin jatkuvat uudelleensijoitukset ovat lykänneet perheväkivallan aiheuttamien traumojen hoitoa. Kuva: Lotta Laakso / Yle

Rinnekoti sulki Kasvunkoti Maijan epäkohtien vuoksi vain runsas vuosi sen perustamisen jälkeen. Sitä ennen työntekijöitä oli irtisanoutunut ja irtisanottu. Ylen tietojen mukaan henkilökunta on kertonut sosiaaliviranomaisille muun muassa "lasten itsemääräämisoikeuksien polkemisesta".

Rinnekodin omistavan Helsingin Diakonissalaitoksen Säätiön asiakkuusjohtaja Jaana Laaksonen pitää hyvänä, että heidän omavalvontansa havaitsi epäkohdat ja lakkautti toiminnan. Hän kuitenkin pahoittelee Laurin perheelle tapahtunutta.

Luottamuksensa menettäneenä Susanna ilmoitti, että Lauria ei saisi sijoittaa enää toiseen Rinnekodin yksikköön. Niin kuitenkin tehtiin. Sijoituspaikasta päättää kunta, eikä siinä ole pakko noudattaa vanhemman toivetta.

Runsas vuosi siirron jälkeen seuraavakin Rinnekodin yksikkö ilmoitti irtisanovansa sopimuksen. Heillä ei ollut tarjota Laurin tarvitsemaa palvelua.

– Se tuntuu ihan älyttömän pahalta, Susanna sanoo.

– Ihmiset, jotka sanovat olevansa ammattilaisia, joutuvat nostamaan kädet ylös ja sanomaan, että tämä ei ole se paikka, missä voidaan poikaa pitää.

Joskus vaihdokset johtuvat nuoresta, joskus sijaishuoltopaikasta

Suomessa ei ole tutkittu kattavasti sitä, mistä lastensuojelun uudelleensijoitukset johtuvat.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erikoistutkija Pia Erikssonin mukaan erityisesti vaativasti oireileville teineille on vaikea löytää sopivaa paikkaa.

– Ja kun puhun vaativasta oireilusta, tarkoitan päihderiippuvuutta, aggressiivisuutta, väkivaltaa, psyykkistä huonovointisuutta, Eriksson listaa.

Äsken THL kuuli yli 700 lasta ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä lähes sadasta kunnasta. Tulos oli, että valtaosa sekä lapsista että ammattilaisista on tyytyväisiä. Esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden mielestä alle yksi prosentti heidän vastuullaan olevista lapsista on tällä hetkellä sijoitettuna sijaishuoltopaikkaan, joka vastaa huonosti lapsen tarpeisiin.

Mistä niin monen lapsen laitoskierre sitten johtuu?

Moni Ylen tätä juttua varten haastattelemista lastensuojelun asiantuntijoista myöntää, että lähtö ei aina ei johdu lainkaan lapsesta itsestään. Joko hänet on alkujaan sijoitettu vääränlaiseen yksikköön tai palvelun taso romahtaa esimerkiksi henkilöstön vaihtumisen vuoksi.

– Kymmenen vuoden kokemukseni hallinto-oikeudesta on se, että sijaishuoltopaikan valintaan kiinnitetään aivan liian vähän huomiota, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoo.

Sijoituspaikan etsii lapselle sosiaalityöntekijä. Heidän kova työkuormansa on yleisesti tiedossa: yhdellä työntekijällä voi olla vastuullaan kymmeniä lapsia. Toinen ongelma on, että työntekijä ei saa riittävästi tietoa lastensuojelun yksiköistä.

– Tällä hetkellä ensinnäkin julkisen sektorin toimijoista ei ole mitään tietoa kootusti. Silloin joutuu joka ikisen toimijan osalta googlettamaan, millainen paikka, millaiset palvelut ja millaista osaamista heillä on, sanoo palvelujohtaja Tiina Salminen Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymästä.

Keski-Uudellamaalla, Helsingissä ja Satakunnassa onkin kokeiltu yhtä mahdollista ratkaisua: uusi rekisteri kokoaa lastensuojeluyksiköiden tiedot, resurssit ja valvontakertomukset yhteen paikkaan. Salminen uskoo tämän vähentävän tapauksia, joissa sosiaalihuolto sijoittaa lapsen epäsopivaan paikkaan vastoin parempaa tietoa.

Pinjan, 18, tarina: "Musta tuntuu, että se pallottelu on jättänyt jälkiä"

Yli 16 000 alaikäistä oli sijoitettuna kodin ulkopuolelle viime vuonna. Yksi heistä oli Pinja Heinsola. Kuva: González Fanega Jorge / Yle

Yle haastatteli tätä juttua varten kahdeksaa sijoitettua lasta tai nuorta ja heidän vanhempaansa. He kertoivat, kuinka pallottelu yksiköstä toiseen on vaikuttanut.

– Musta tuntuu, että se on jättänyt jälkiä. Ehkä isoin on se, että on vaikea luottaa ihmisiin, sanoo 18-vuotias Pinja Heinsola.

Pinja sijoitettiin kodin ulkopuolelle ensimmäisen kerran 12-vuotiaana. Ensin hänen vanhempansa olivat eronneet ja pian sen jälkeen isä oli kuollut. Tytär oirehti käyttäytymällä holtittomasti: kerran hän haki isänsä asunnosta ilmapistoolin ja ammuskeli tölkkejä metsässä.

– Äiti pyysi apua lastensuojelusta. Apu oli se, että mut sijoitettiin laitokseen.

Ei se ole hirveästi pyydetty, mitä olisin tarvinnut.

Pinja Heinsola

Seuraavina vuosina Pinja kävi läpi viisi vastaanottokotia, kaksi lastensuojelulaitosta ja yhden päihdekuntoutusjakson. Joka kerta kun sosiaalityöntekijä soitti, Pinja ajatteli sen tarkoittavan uutta sijoitusta.

– Vihasin sitä. Se sai mun sydämen pamppailemaan ja tuli sellainen kuristava olo, että mitä mä nyt olen tehnyt kun mut taas siirretään seuraavaan paikkaan.

Joskus Pinja karkasi mieluummin kuin meni uuteen laitokseen. Hän kantoi omaisuuttaan lätkäkassissa ja vietti enimmillään kuukausia hatkareissuilla.

– Joskus mun uudelleensijoitukset johtui musta. Toisaalta kukaan ei yrittänyt edes selvittää, mistä mun epänormaali käytös johtui. Ei se ollut hirveästi pyydetty, mitä olisin tarvinnut.

Pinja Heinsolan mielestä on tärkeää, että sijoitustuspaikassa työskenneltäisiin lapsen ongelmakohtien kanssa, jotta kotiinpaluu ja normaali perhe-elämä onnistuisivat. Kuva: González Fanega Jorge / Yle

Pinjan äiti on käynyt kahdessa huostaanotettujen lasten vanhemmille tarkoitetussa vertaistukiryhmässä. Niissä on aikuisia, jotka ovat tyytyväisiä – ja toisia, jotka eivät ole. Pinjan äidin mielestä tyytyväisiä on varsinkin niissä vanhemmissa, joiden lapsille on löytynyt hyvä, kestävä sijoituspaikka.

Perheestä tuntuu, että elämä laitoksissa vain pahensi Pinjan tilannetta. Tyttö tapasi vääriä ihmisiä ja käytti huumeita.

Kun Pinja päätti 16-vuotiaana hankkiutua kuiville, äiti ja tytär alkoivat järjestellä hoitopaikkaa salassa lastensuojelulta. Tapaamisissa he valehtelivat, että kaikki oli kotona hyvin. He pelkäsivät lastensuojelun muuten sijoittavan Pinjan epäsopivaan paikkaan.

Moni Ylen haastattelema huostaanotetun lapsen vanhempi kertoo, että nimenomaan päihdeongelmaiselle teinille on vaikea löytää apua. Pinjan seuraava osoite oli A-klinikan Stoppari-yksikössä Lahdessa. Siellä hän pääsi irti huumeista.

Virallisesti sijoituspäätöksen teki sosiaalihuolto. Pinjan äidin mukaan perhe kuitenkin vaikutti asiaan suuresti.

Tutkimus: Laitoskierteessä olevat voivat huonommin kuin muut

Lasten ja nuorten laitoskierteen haitoista on tuoretta tutkimusnäyttöä. Helsingin, Oxfordin ja Itä-Suomen yliopistojen sekä THL:n yhteistutkimuksessa selvitettiin Suomessa vuosina 1986–2000 syntyneiden ikäluokkien elämäntapahtumia.

Tutkimus kertoi, että kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset voivat jokaisella tutkitulla mittarilla huonommin kuin saman perheen kotiin jääneet sisarukset.

Erityisesti vaikeuksia oli ollut niillä, joilla sijoituspaikkoja oli useita. Sijoitusten määrä oli yhteydessä vakaviin mielenterveyshäiriöihin, masennukseen, kaatumisonnettomuuksiin, toimeentulotuen saamiseen, pidättämiseen väkivaltarikoksen vuoksi, päihteiden käyttämiseen ja itsetuhoisuuteen.

Toisin sanoen: monta kertaa sijoitetut voivat huonommin kuin saman perheen sisarukset, joilla sijoituksia oli yksi. Tutkimus ei kerro, miksi näin oli.

– Lasten näkökulmasta pitää ymmärtää sekin, että sijoittaminen vie hänet aina uuteen vertaisyhteisöön. Vastaanotto ei välttämättä ole mitenkään ystävällinen uudelle nuorelle. Mietipä itse, kun lähdet uuteen kouluun tai työpaikkaan, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoo.

Joonan, 10, tarina: "Saatiin hankalan ihmisen maine"

Osa laitoskierteessä olevien lasten vanhemmista pettyy niin, että haluaa lapsen kokonaan takaisin kotiin. Silloin he voivat hakea huostaanoton purkua.

Näin on tehty kymmenvuotiaan Joonan perheessä. Hän ja hänen äitinsä Noora esiintyvät tässä keksityillä nimillä pojan yksityisyyden suojelemiseksi.

Poika oli sijoitettu kodin ulkopuolelle hieman ennen kuin täytti kahdeksan. Syynä olivat aggressiiviset kohtaukset, joita Joona saa kuormittuessaan liikaa – hieman samaan tapaan kuin Lauri.

Noora ei ole koskaan nähnyt yhtään sellaista kohtausta: kotona niitä ei äidin mukaan ole. Sen sijaan 43 oppilaan yhdistetyllä luokalla koulussa Joona oli karkaillut, huitonut opettajia ja lukittautunut vessaan.

– Sitten joku perjantai koulusta soitettiin, että tulkaa hakemaan tämä pois, he ei pärjää, Noora sanoo.

10-vuotiaan Joonan perhe haluaa purkaa huostaanoton, koska kokee kodin ulkopuolelle sijoittamisen huonontaneen pojan tilannetta. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Joona sijoitettiin aluksi ammatilliseen pienryhmäkotiin ja sen jälkeen lastensuojelun erityisyksikköön toiseen maakuntaan.

Noora ajatteli, että sijoittaminen ratkaisisi perheen ongelmat. Mutta kuukaudet kuluivat, ja varsinkin toisessa laitoksessa Joonan tilanne alkoi saada huolestuttavia piirteitä.

Perhe sai aina kirjallisen ilmoituksen, kun Joonaan oli kohdistunut kiinnipitoja. Lapsen rauhoittamiseksi ohjaaja voi pitää kiinni lapsesta – mutta vain viimesijaisena keinona.

Lokakuussa kiinnipitoja oli 13. Marraskuussa 11. Välillä Joona oli huputettu, ettei hän sylkisi.

Joulukuussa kiinnipitoja oli kymmenen. Yksiköstä kiiteltiin, että ne olivat loppukuuta kohti vähentyneet. Se tuntui Noorasta oudolta: poika oli ollut kotona kaksi viikkoa joulun aikaan.

– Hän ei nuku laitoksessa muuten kuin lääkkeiden avulla. Hänellä on päivä- ja yökastelua, mitä hänellä ei kotona ole, Noora luettelee.

Muutama viikko sitten Joonan äiti sai laitoksesta ilmoituksen, että sopimus irtisanottaisiin. Se tarkoittaa lyhyen ajan sisään kolmatta uutta kotia, uutta kuntaa, uutta koulua ja ehkä uutta sairaanhoitopiiriäkin.

– Ja mikä kokemus se lapselle on? Taas tulee tämä, että hänen kanssaan ei pärjätä, hänet heitetään pois, Noora sanoo.

Sitten joku perjantai koulusta soitettiin, että tulkaa hakemaan tämä pois.

"Noora"

Jos huostaanotolle ei ole enää perusteita, huoltaja voi hakea sen purkua. Joonan perhe päätti yrittää sitä tosissaan. Isä otti kolme viikkoa lomaa töistä lukeakseen lastensuojelu- ja hallintolakia, jotta hakemus olisi mahdollisimman hyvin perusteltu.

Jo aiemmin vanhemmat olivat alkaneet nauhoittaa puheluitaan lastensuojelun kanssa, koska luottamus oli mennyt. He olivat kannelleet oikeusasiamiehelle ja tehneet rikosilmoituksen sosiaalityöntekijästä. Niistä ei ole vielä tullut ratkaisua.

– Siitä ei olla hyödytty muuta kuin että saatiin hankalan ihmisen maine, Noora sanoo.

Sitten kunta ilmoitti, että hakemus huostaanoton purkamisesta hylätään. Huostaanoton perusteet ovat edelleen olemassa, koska Joonan kunto ei ole parantunut.

Pojan vanhempien mielestä Joonan kunto on huonontunut nimenomaan siksi, että hän on laitoksessa.

– Viimeksi viime viikolla Joona sanoi, että haluaa kuolla, ellei pääse kotiin, Noora sanoo.

"Toivon, että seuraavassa paikassa ollaan kilttejä mulle"

Laurin äiti muutti hiljattain osin sen vuoksi, että saisi olla lähempänä poikaansa. Kuva: Lotta Laakso / Yle

Joonan perhe on vienyt huostaanoton purun hallinto-oikeuteen. Päätöstä odotellessa perhe odottaa myös tietoa Joonan seuraavasta sijoituspaikasta.

Pinja Heinsola on nyt täysi-ikäinen ja asuu yksin. Hän kertoo opiskelevansa lähihoitajaksi.

12-vuotias Lauri muuttaa kuudenteen sijoituspaikkaansa itsenäisyyspäivänä. Paikka on toisessa kunnassa, minkä vuoksi hän siirtyy myös uuteen kouluun.

Huonot kokemukset laitoksista ovat saaneet kolme perhettä miettimään, oliko huostaanotto heidän kohdallaan oikea ratkaisu. Heistä tuntuu, että aiemmin kotiin ja kouluun saatu apu olisivat saattaneet riittää.

Laurin äidin Susannan kotona on vihreitä Anttilan muuttolaatikoita seinustoilla. Ei ole kulunut kauaa siitä, kun hän muutti osin ollakseen lähempänä poikaansa.

Laurista uusi laitos tuntui tutustumiskäynnillä kivalta.

– Toivon, että seuraavassa paikassa ollaan myös kilttejä minulle. Ja että voin jutella jollekin, jos on paha mieli, Lauri sanoo.

Miten sijoitetuille lapsille saataisiin mahdollisimman vakaa kasvuympäristö ilman tarpeettomia uudelleensijoituksia? Voit keskustella aiheesta alla 2.12. kello 23:een asti.