Kuusamo sai toimistohotellin

Korona-aikana etätöiden suosi on kasvanut voimakkaasti. Kuusamossa on kaivattu toimistohotellia jo tovin aikaa.

Johanna Karjalainen ja Kuusamon Osuusmeijerin toimitusjohtaja Jouni Määttä testaavat uuden toimistohotellin tiloja. Kuva: Ensio Karjalainen / Yle

Kovaa vauhtia kasvaneen etätyön myötä Kuusamoon on kaivattu jo hyvän aikaa toimistohotellia eli vuokrattavia etätyötiloja. Ensimmäinen toimistohotelli on avattu Kuusamon taajamassa Tropiikin kylpylän viereen.

Idean takana on Kuusamoon viime kesänä Rovaniemeltä muuttanut Johanna Karjalainen, joka myös itse tekee etätöitä, osin kotona, osin avatussa toimistohotellissa. Tilat löytyivät tyhjäksi jääneen Kuusamon Osuusmeijerin toimistokokonaisuudesta.

– Kysyntää tällaiselle etätyötilalle on ollut Kuusamossa. Puskaradion kautta olen kuullut, että erittäin moni tekee etätöitä Kuusamossa joko loma-asunnolla tai jopa asuntovaunuissa, Johanna Karjalainen toteaa.

Uuteen toimistohotelliin on tulossa toiminnan alkuhetkillä kolme vakituista vuokralaista.

– Täältähän voi vuokrata työtilaa vaikka päiväksi tai pidemmäksi aikaa, Karjalainen sanoo.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.