Lumo-valofestivaali keräsi 100 000 osallistujaa ihailemaan teoksia Oulun keskustaan

Lumo- valofestivaali järjestettiin 19.–21. marraskuuta. Osa Oulun Lumo-festivaalin taideteoksista jää ihailtavaksi vielä viikonlopun jälkeenkin.

Oulun tuomiokirkon seinään oli myös heijastettu yksi Lumo-valofestivaalin teoksista marraskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Kuva: Essi Markkula / Yle

Oulussa Lumo-valofestivaali keräsi 100 000 kävijää viime viikonloppuna. Kävijämäärä oli samaa luokkaa kuin pari vuotta sitten, kun tapahtuma viimeksi järjestettiin, kerrotaan Oulun kaupungin tiedotteessa.

Festivaalin suosiosta kertoo se, että väkimäärän rajoittaakseen Kulttuuritalo Valve joutui aika ajoin sulkemaan ovensa lauantai-iltana. Yleisö ymmärsi kuitenkin koronapandemiaan liittyvät rajoitukset hyvin, ja väki noudatti muutoinkin terveysturvallisuutta.

Osa Oulun Lumo-festivaalin taideteoksista jää ihailtavaksi vielä viikonlopun jälkeenkin.

Lumo- valofestivaali järjestettiin 19.–21. marraskuuta.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.