Työttömyys jatkaa laskuaan Kainuussa: nyt myös pitkäaikaistyöttömyys on vähenemässä

Työttömyys on jo korona-aikaa matalammalla tasolla. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut korona-aikana, mutta sekin alkaa hellittää.

Kainuussa oli lokakuun lopussa 2 873 työtöntä työnhakijaa, mikä on 247 henkilöä eli kahdeksan prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Poikkeustilannetta edeltävään vuoden 2019 lokakuun loppuun verrattuna työttömiä oli 49 henkilöä vähemmän.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta, eli työttömyysaste, oli Kainuussa kuun lopussa 9,3 prosenttia.

Kainuun työttömyysaste oli ELY-keskusalueista seitsemänneksi pienin, koko maassa se oli 9,8 prosenttia.

Pitkäaikaistyöttömyys on pitkän pienentymisen jälkeen lisääntynyt korona-aikana, mutta tilanne on alkanut jälleen parantua huhtikuusta lähtien. Lokakuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä, eli yli vuoden työttömänä olleita, oli jo prosentin vuoden takaista vähemmän, yhteensä 736.

Vähiten työttömiä on Sotkamossa, 6,5 prosenttia. Alle kymmenen prosentin pääsevät myös Kajaani, Ristijärvi ja Hyrynsalmi.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.