Syyttäjä vaatii elinkautista vankeusrangaistusta Turun Pernon kaksoissurmasta – syytetylle raskas syytelista murhista ja murhan yrityksistä

Teosta epäiltyä kouvolalaista miestä syytetään kahdesta murhasta, kolmesta murhan yrityksestä, ampuma-aserikoksesta, huumausainerikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Hän ollut vangittuna huhtikuusta lähtien.

Henkirikokset tapahtuivat pääsiäisenä 2021. Kuva: Mika Puska

Syyttäjä on nostanut syytteet huhtikuussa tapahtuneesta ammuskelusta Turun Pernon kaupunginosassa, jossa kuoli kaksi ihmistä.

Syyte on nostettu yhtä henkilöä vastaan. Häntä syytetään kahdesta murhasta, kolmesta murhan yrityksestä, ampuma-aserikoksesta, huumausainerikoksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta.

Poliisi kertoi aikaisemmin lokakuussa saaneensa Pernon kaksoismurhaan liittyvän esitutkinnan valmiiksi. Epäilty on ollut vangittuna pääsiäisestä alkaen. Poliisin mukaan hän on ollut tutkinnan aikana yhteistyöhaluinen.

Esitutkinnassa ei ilmennyt selkeää yksittäistä motiivia Pernossa pääsiäisenä tapahtuneille julmille väkivallanteoille. Yksi mahdollinen syy on poliisin mukaan ollut noin 20 euron velka.

Kouvolalainen mies ampui 3. huhtikuuta aamuyöllä kuoliaaksi Turun Pernossa 27-vuotiaan miehen ja 25-vuotiaan naisen sekä haavoitti teräaseella 29-vuotiasta miestä. 25-vuotias nainen ja haavoittunut 29-vuotias mies olivat sivullisia.

Lue lisää: