Mielipide
Kulutus

Julia Thurénin kolumni: Ostan vähintään viiden vuoden tarpeisiin

Kaikesta ekopuheesta huolimatta suomalaisten kulutuspäästöt ovat viime vuosina kasvaneet. Minulla meni pitkään tajuta, että esine ei katoa maailmasta, vaikka se katoaisi vinttikomerostani, kirjoittaa Thurén. 

Tiedättekö mikä tuntuu vieläkin ihanammalta kuin unelmien kauluspaidan ostaminen? Vanhojen kauluspaitojen dumppaaminen vaatteidenkierrätyslaariin.

Helpotuksen hyrskäys on suuri, kun saan vietyä kirjoja divariin tai vanhaa elektroniikkaa sorttiasemalle.

Koin kuutisen vuotta sitten valtavaa euforiaa, kun kerrostalomme pihalle ilmaantui jätelava, jonne sain heivata koko vinttikomeromme sisällön. Heitin sinne vain pientä huonoa omaatuntoa potien esimerkiksi Roomasta vuonna 2008 ostamani ehjän bongorummun (kulttuurisen omimisen pimeät vuoteni, älkää kysykö enempää) ja kaikenlaista muuta henkilökohtaisen historian painoa.

Ne muutamat kerrat, kun olen jaksanut vuokrata kirpputoripöydän ja saanut peräti rahaa siitä, että joku muu ottaa vanhat moskani, ovat olleet yhtä juhlaa. (Joskaan kaikki kama ei koskaan mene, vaikka ilmaiseksi antaisi.) Kaappien, hyllyjen ja komeroiden tyhjentäminen tuntuu ihanalta. Hetken elämä on raikasta ja vapaata.

Tähän tunteeseen konmarituksen ja kaikenlaiset tavaroista luopumisen haasteiden suosio perustuu. Vallalla on sellainen harhaluulo, että tavaroita pitää rakastaa, ja jos ei rakasta, niin so long, farewell, aufwiedersehn, goodnight vaan sille roinalle. Meille lupaillaan, että jos tavaraähky helpottaa, niin myös ahdas mielentila, jossa tarpeettomat huolet ja pohdinnat vievät tilaa selkeydeltä ja luovuudelta.

Tavaralla ei yksinkertaisesti ole enää suurta rahallista arvoa meille. “Jokaisen yksittäisen esineen arvoa vähentää tieto siitä, että se on korvattavissa. Niukkuutta on vain varallisuudessa, jolla tavaraa saa, ei itse tavaroista. Historiallisesti tämä on täysin uusi tilanne, varsinkin massamuodissa”, kirjoittaa sosiologi Turo-Kimmo Lehtonen. Aikanaan neuvostotaloutta määritti se, että hyödykkeistä oli usein pula, vaikka hintojensa puolesta ne periaatteessa olisivat olleet suurten joukkojen saatavissa. Ei enää, länsimaissa tavarasta ei tavallisesti ole pulaa. Tämä saattaa tosin muuttua. Tänä vuonna merirahti takkuilee, tulevaisuudessa harvinaiset raaka-aineet saattavat ehtyä luonnosta.

Jos tavarasta hankkiutuu eroon, sen tilalle tulee hankkineeksi uutta tavaraa.

Putkiremonttievakossa tai pitkällä matkalla olleet ihmiset kertovat usein haltioituneena, miten huomasivat kotoa poissa ollessaan tulevansa toimeen pienellä määrällä tavaraa.

Valaistumisen vallassa saattaa tulla jopa olo, että kaiken tarpeettoman voi heivata pois ja alkaa elää kamasta vapaata, mukavaa elämää.

Sitten kuitenkin pikkuhiljaa, salakavalasti, tilalle hankitaan uutta. Mutta sitä ei koskaan näissä tarinoissa kerrota.

Nyt, kuusi vuotta bongorumpu-tyhjennyksen jälkeen, vinttikomeroni on jälleen lattiasta kattoon täynnä jos jonkinmoista hilavitkutinta. Tämä on kuin fysiikan laki: jos länsimaisen ihmisen kodissa on tyhjää tilaa, ennemmin tai myöhemmin se täyttyy tavaralla. Jos tavarasta hankkiutuu eroon, sen tilalle tulee hankkineeksi uutta tavaraa.

Kuuden vuoden takaista minää ja nykyistä minää erottaa kuitenkin perustavanlaatuinen asia: omatunto ei enää sallisi ehjän tavaran dumppaamista jätelavalle. Nykyään en ajattele tavarasta vain sitä osuutta, jolloin tavara on käsissäni.

Tieto on lisännyt tuskaa, ja näen pakostakin esineen koko elinkaaren: Raaka-aineiden louhinnan tai viljelemisen, valmistusprosessin ja kauppaan roudaamisen. 72 prosenttia (siirryt toiseen palveluun) maailman kasvihuonekaasupäästöistä liittyy suorasti tai epäsuorasti kuluttamiseen. Enkä edes aloita siitä, mitä jatkuva kuluttaminen tekee ehtyville luonnonvaroille. Syken raportin mukaan suomalaisten kuluttaminen on vain noussut viime vuosina (siirryt toiseen palveluun).

Mitä enemmän ajattelen tavaran lähihistoriaa, sitä kiusallisemmalta tuntuu ajatus, että käytän sitä vain hetken. Niinpä en enää osta käyttöesineitä, ellen näe niitä itselläni vielä viiden vuoden päästä. (Lukuunottamatta tietyt lasten vaatteet ja esineet.) Koska kotini ei ole Maija Poppasen laukku, jonne mahtuu mitä vain, on ostaminen vähentynyt radikaalisti. Tämä on ihan hyvä muistisääntö itselleni näin Black Fridayn alla.

Julia Thurén

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija, jonka Melkein kaikki rahasta -podcastin kolmas tuotantokausi alkaa tänään Yle Areenassa. Se keskittyy kuluttamiseen. Thurénin kirja Kaikki kuluttamisesta on ehdolla Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi.

Kolumnista voi keskustella 26.11. klo 23.00 saakka.

Kuuntele ja osallistu:

Melkein kaikki rahasta -podcastin kolmas kausi porautuu syvälle kuluttamiseen. Ensimmäisessä jaksossa Julia Thurén ja toimittaja ja ohjaaja Susani Mahadura keskustelevat kuluttamisheräämisestä. Mahaduran silmät aukenivat Verta, hikeä ja t-paitoja -ohjelman kuvauksissa Myanmarissa.

Miksi hyvien kulutusvalintojen teko on niin vaikeaa? Etsitään yhdessä kestäviä tapoja tehdä osto- ja kulutuspäätöksiä! Menossa mukana toimittaja Julia Thurén, sijoitusbloggaaja Jasmin Hamid, Marttojen Salka Orivuori sekä Joutsenmerkin Minna Kinnari.