Hyönölän vedenkeittokehotus jatkuu jo toista kuukautta, sitkeä bakteeri vaivaa vesiosuuskuntaa

Hyönölässä Lohjan Pusulassa talousveden keittokehotus on ollut voimassa 15.10.2021 lähtien.

Hyönölän vesiosuuskunnan jakamasta vedestä on todettu jälleen bakteereita. Kuvituskuva. Kuva: Juho Liukkonen / Yle

Hyönölän vesiosuuskunnan jakama vesi pitää edelleenkin keittää, tiedottavat Lohjan ympäristöterveyspalvelut ja Hyönölän vedenjohto-osuuskunta (siirryt toiseen palveluun).

Tämä johtuu siitä, että vedestä otetuissa näytteissä on todettu vähäisiä määriä bakteereja, eikä vesi täytä talousvedelle asetettuja laatuvaatimuksia.

Juomiseen ja ruuanlaittoon tarkoitettu vesi on keitettävä 5-10 minuutin ajan Hyönölän vesiosuuskunnan alueella. Sen sijaan esimerkiksi peseytymiseen vettä voi käyttää normaalisti.

Veden keittokehotus annettiin ensimmäisen kerran lokakuun puolivälissä ja se on voimassa toistaiseksi.

Vesiosuuskunta kertoo olevansa yhteydessä asiakkaisiinsa.

Hyönölän vesiosuuskunnan vedestä otetaan lisää näytteitä ja tilanteesta tiedotetaan seuraavan kerran joulukuun puolivälissä.

Keittokehotuksen lopettamisesta tiedotetaan erikseen.