Lappeenrannan kaupunki suunnittelee Voisalmeen uutta päiväkotikoulua, joka valmistuisi vuonna 2024

Lappeenrannan kaupunki on varannut talousarvioesitykseensä 10,6 miljoonaa euroa Voisalmen uutta päiväkotikoulua varten.

Kuva: Yle

Lappeenrannan kaupunki suunnittelee uuden päiväkotikoulun rakentamista Voisalmeen.

Talousarvioesityksessä päiväkotikoulua varten on varattu 10,6 miljoonaa euroa. Summa jakautuisi kolmelle seuraavalle vuodelle eli ensi vuodelle miljoona euroa, seuraavalle vuodelle 5,5 miljoonaa euroa ja 4,1 miljoonaa euroa vuodelle.

Kaupungin on tarkoitus aloittaa Voisalmen päiväkotikoulun hankesuunnitelman laatiminen ensi vuoden alussa.

Hankkeen tavoitteet määritellään hankesuunnittelun aikana. Hanke valmistuisi vuonna 2024.

Voisalmen päiväkotikoulun ohella muita merkittäviä peruskorjaus- ja uudishankkeita Lappeenrannassa ovat Rakuunamäen päiväkoti, Sammontalo, Korvenkylän koulu, pääkirjasto ja Monari. Myös sisäliikuntahallin ja Kisapuiston jääareenan suunnittelua jatketaan valtuuston tekemien päätösten mukaisesti.

Lue lisää:

Lappeenrannan kirjastotoimenjohtaja Marja Huuhtanen seisoo ja katsoo kameraan. Taustalla näkyy ravintola.
Kirjastotoimenjohtaja Marja Huuhtanen esittelee vielä tyhjillään olevia väistötiloja toimittaja Sirkka Haveriselle.