Tuli pysyy hyppysissä 91 vuoden kokemuksella

91-vuotias Helmi Hurri asuu kahden kanan ja kissan kanssa parinkymmenen kilometrin päässä Hirvensalmen kirkonkylältä.

Joka aamu Hurri sytyttää tulet karjakeittiöön, jotta kanat eivät palellu.

Hänellä on käynyt mielessä, ettei tulenkäsittely korkealla iällä ole niin varmaa kuin ennen.

Kyllähän sitä ajattelee, mutta minulla on vielä muisti kasassa. Olen ollut hirveän varovainen.

Helmi Hurri, Hirvensalmi

Esimerkiksi kun kohennan tulta kepakolla, se pitää kastella, ettei siitä lähde tuli kytemään.

Helmi Hurri

Hurri on asunut tilallaan 50 vuotta. Suurin tulipaloriski ovat hänen kokemuksensa mukaan olleet ukonilmat.

Viime vuonna rakennuspaloissa menehtyi 39 suomalaista. Heistä kaksi kolmasosaa oli ikäihmisiä, kertovat Pelastusopiston tilastot.

Pelastusviranomaiset arvioivat, että tulevaisuudessa nykyistä useampi vanhus kuolee tulipalossa vanhusten eläessä yhä pidempään kotona.

Tavallista on, että ruoka on unohtunut liedelle ja lieden ympärillä olevat tavarat ovat syttyneet tuleen. Siisteydestä ei ole pidetty huolta.

palomestari Joni Himberg, Etelä-Savon pelastuslaitos

Ikääntyessä kognitiivinen ja fyysinen toimintakyky heikkenevät, eikä pelastautuminen ole välttämättä riittävän nopeaa.

palomestari Joni Himberg

Etenkin naisten palokuolemien taustalla on korkea ikä ja sairaudet. Miehillä myös päihteet.

Menehtymiseen johtaneissa tulipaloissa on yhteistä se, että palaneista kodeista puuttuu lähes aina toimiva palovaroitin.

Hurrin varoitin on jo 20 vuotta vanha. Se pitäisi uusia.

Palovaroittimen valmistuspäivän näkee varoittimen takaa. Varoittimen kyky haistella savua heikkenee 10 vuodessa.

Kyllä se viime kesänä huusi, kun mehuja keitellessä hella ei vetänytkään.

Helmi Hurri

Hurri käyttäisi mieluiten puuhellaa, mutta savuttamisen takia se ei ole käytössä. Hurri ostaa ruuat pääasiassa valmiina ja lämmittää niitä sähköliedellä.

Olen muistanut sammuttaa lieden. Katson vain, ettei punainen merkkivalo jää palamaan. Siitä sen muistaa.

Helmi Hurri

Jos läheisen paloturvallisuus huolestuttaa, lieteen voi laittaa liesivahdin, kynttilät vaihtaa ledeihin ja vaikkapa ottaa sähkösaunasta sulakkeet pois.

Pelastusviranomaisten mukaan yksi keino on kuitenkin ylitse muiden: vieraileminen vanhuksen luona usein.

Kotihoito käy kerran viikossa katsomassa, olenko vielä tolpillani. Ja siskontyttö käy siivoamassa, imuroi ja laittelee verhoja.

Helmi Hurri

Olen luottanut itseeni. Ymmärrys on ollut niin hyvin kasassa ainakin vielä. Tiedä sitten, mitä se ajan kanssa tekee.

Helmi Hurri

Hurrin haastattelun jälkeen Yle otti yhteyttä kotihoitoon, ja kotihoito auttaa Hurria uuden palovaroittimen hankkimisessa.

Tekijät

Riina Kasurinen

Kuvaaja

Esa Huuhko

Lähteet

  • Ensimmäinen tulipalo-video: Jämsäläisen Könkkölän tilan päärakennus palaa 13.1.2020
  • Toinen tulipalo-video: Kerrostalopalo Kouvolan keskustassa 9.11.2020

Julkaistu 25.11.