KRP epäilee: Perheen isä murhasi pienen lapsensa ja tämän äidin Porvoossa – tutkinnanjohtaja: Lopullista totuutta syystä ei välttämättä saada

28-vuotiasta miestä epäillään naisen ja lapsen murhasta Porvoossa viime torstaina. Epäilty kuoli liikenneonnettomuudessa samana päivänä.

Porvoossa tapahtui torstaina 18. marraskuuta kaksi epäiltyä murhaa. Kuvituskuva Porvoosta. Kuva: Mikael Kokkola

Porvoossa viime viikolla tapahtuneiden naisen ja lapsen epäiltyjen murhien tutkinta etenee. Noin 30-vuotiaan naisen ja tämän pienen lapsen murhasta epäillään lapsen isää. Poliisi on esitutkinnan perusteella pystynyt sulkemaan pois ulkopuolisen tekijän mahdollisuuden.

Vuonna 1993 syntyneen miehen epäillään murhanneen vuonna 1991 syntyneen naisen ja vuonna 2019 syntyneen lapsen perheen yhteisessä kodissa Porvoossa torstaina 18. marraskuuta. Perusteena rikosnimikkeeseen ovat teon erityinen raakuus ja julmuus sekä muut tapahtuman ympärillä ilmenneet seikat.

Kahdesta murhasta epäilty noin 28-vuotias mies kuoli itse liikenneonnettomuudessa saman päivän aamulla Helsingissä. Onnettomuudessa henkilöautoa kuljettanut mies törmäsi suurella nopeudella rekan perään. Onnettomuutta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn selvittämisenä.

Epäillyt murhat tulivat ilmi, kun poliisi vei kuolinviestiä miehen omaisille perheen kotiin. Poliisi löysi asunnosta naisen ja lapsen kuolleina. Poliisin arvion mukaan epäillyt murhat olivat tapahtuneet vain vähän aikaa ennen miehen kuolemaa liikenneonnettomuudessa. Asian selvittäminen jatkuu yhä esitutkinnassa.

Tapauksen tutkinnanjohto on keskusrikospoliisissa, sillä henkilöt ovat menehtyneet useamman poliisilaitoksen alueella. Tapahtumien kulku, tekotapa ja tekoon johtaneet syyt ovat pääosin poliisin tiedossa. Keskusrikospoliisi on selvittänyt asiaa taktisilla ja teknisillä tutkimuksilla

– Toki aina tämänkaltaisiin tapahtumiin ja niiden syihin lopullista totuutta ei välttämättä saada, koska epäilty on kuollut, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jan Aarnisalo keskusrikospoliisista.

Poliisi ei voi kertoa enempää tapahtumien kulusta tai teon mahdollisesta motiivista yksityisyyden suojan vuoksi.

Keskusrikospoliisi jatkaa esitutkintaa yhdessä Itä-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitoksen kanssa. Tapaus ei etene syyteharkintaan, koska epäilty on kuollut.

– Toivon, että yhteiskunnallinen keskustelu viime aikoina tapahtuneista useista henkirikoksista jatkuu. Ihmisten kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä avun piiriin, jos tuntuu että sille on tarvetta, Aarnisalo toteaa.

Asiasta ei tiedoteta enempää.

Itä-Uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys (siirryt toiseen palveluun) järjestää Porvoon tapauksen omaisille ja läheisille psykososiaalista tukea. Päihdeongelmiin apua tarjoavat Päihdeneuvonta Ehyt (siirryt toiseen palveluun)ja Irti Huumeista ry:n (siirryt toiseen palveluun)päivystys. Mielenterveyden haasteisiin vastaavat Mieli ry:n valtakunnallinen kriisipuhelin (siirryt toiseen palveluun) ja valtakunnallinen mielenterveysneuvonta. (siirryt toiseen palveluun) Lapset ja nuoret voivat olla matalalla kynnyksellä yhteydessä Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorten auttavaan puhelimeen (siirryt toiseen palveluun), keskustella Sekasin-chatin (siirryt toiseen palveluun) kautta tai soittaa Väestöliiton pojille tarkoitettuun auttavaan puhelimeen. (siirryt toiseen palveluun)

Lisää aiheesta: