Päiväkodeissa kehitetään terveellistä ja ilmastoystävällistä ruokavaliota – Lahti mukana kansallisessa tutkimushankkeessa

Uutta toimintamallia kehitetään kuntien, ruokapalveluiden ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten sekä lasten ja vanhempien yhteistyönä.

Hankkeen aikana lapset pääsevät tutustumaan uusiin ruokiin ja kertomaan niistä mielipiteensä. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Lahden kaupungin 31 päiväkodista 15 osallistuu kestävän ruokajärjestelmän tutkimushankkeeseen.

Kansallisen Ruoka-askel -hankkeen tavoitteena on kehittää toimintamalli tukemaan lasten terveellistä ruokavaliota ja vähentämään ruokailun ilmastovaikutuksia varhaiskasvatuksessa.

Toimintamalli kehitetään laajana yhteistyönä, jossa ovat mukana kuntien, ruokapalveluiden ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset sekä lapset ja vanhemmat.

Tutkimuksessa mukana olevat päiväkodit jaetaan kokeilujakson ajaksi kokeilu- ja vertailupäiväkoteihin. Kokeilupäiväkodeissa on kokeilujakson aikana käytössä uusi ruokalista, jonka ympäristöjalanjälki on pienempi kuin tavanomaisessa ruokalistassa.

Vertailupäiväkodeissa on puolestaan käytössä tavanomainen ruokalista koko kokeilujakson ajan. Uusi toimintamalli voidaan ottaa vertailupäiväkodeissa käyttöön kokeiluvaiheen jälkeen.

Kokeilujakso alkaa helmikuussa 2022 ja kestää vuoden loppuun. Perheet saavat päiväkodin kautta kutsukirjeen osallistua mukaan tutkimukseen.

Kyseessä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Luonnonvarakeskuksen, Helsingin yliopiston ja Laurea-ammattikorkeakoulun yhteistyöhanke, jolla on tutkimuslupa Lahden kaupungilta.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.