Tiukemmat ravintolarajoitukset voimaan sunnuntaina – uutena alueena mukana Etelä-Karjala

Anniskelu päättyy sunnuntaista alkaen leviämisalueilla kello 17, elleivät ne vaadi asiakkailtaan koronapassia.

Koronapassia edellyttämällä ravintolat välttyvät tiukilta rajoituksilta. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Hallitus on odotetusti vahvistanut uudet ravintolarajoitukset koronaepidemian leviämisalueille.

Aamupäivällä järjestetyssä valtioneuvoston yleisistunnossa linjattiin, että ilman koronapassia leviämisalueilla anniskeluravintoloiden täytyy lopettaa alkoholin tarjoilu klo 17 ja sulkea ovensa klo 18.

Sote-ministeriryhmä oli tehnyt asiasta esityksen hallitukselle koronaepidemian jälleen kärjistyessä, mistä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi eilen.

Kiuru varoitti eilen, että koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi tehohoidossa olevien potilaiden määrä lähentelee rajaa, jolla leikkauksia pitäisi alkaa vähentää radikaalisti.

Päivitetty asetus tulee voimaan sunnuntaina. Uutena alueena rajoitukset koskevat Etelä-Karjalan maakuntaa.

Uusi linjaus kiristää merkittävästi esimerkiksi baarien mahdollisuuksia toimia ilman koronapassia, joka kertoo suojasta koronavirusta vastaan esimerkiksi rokotusten myötä. Tällä hetkellä anniskelu on sallittua puoleenyöhön asti.

Pikaruokapaikat, kahvilat ja muut ravintolat, joissa ei ole anniskelua, voisivat olla auki ilman koronapassia nykyiseen tapaan.

Rajoitukset koskevat suurta osaa maasta. Uutena alueena rajoitukset koskevat Etelä-Karjalan maakuntaa. Rajoitusten ulkopuolelle jäävät Pohjois-Karjalan, Savon, Keski-Suomen ja Kainuun maakunnat sekä Lapin sairaanhoitopiiri.

Rajoitukset jatkuvat kaikilla alueilla, joilla ne ovat voimassa tälläkin hetkellä.