Sydänlääkäristä koronataistelun etulinjaan – Mikko Pietilä: "Olen ihan yhtä väsynyt koronaan kuin kaikki muutkin, jos en väsyneempikin"

Motivaatiota johtajaylilääkäri Pietilällä riittää, vaikka pandemia vain jatkuu. Yleisölle hän jakaa tietoa koronasta, ja tukee TYKSin henkilökuntaa tärkeässä työssään. Golf ja purjehdus auttavat irti töistä – ainakin melkein.

Johtajaylilääkäri Mikko Pietilä TYKSin T-sairaalan parvekkeella. Lääkäri saa hyötyliikuntaa, kun kirmailee eri rakennusten välillä. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilän puhelin pirisee jopa kesken tiedotustilaisuuden, mutta keskittynyt ilme ei muutu. Hän vastaa puhelimeen myöhemmin, ja median edustajat tietävät, että hänet saa kyllä kiinni.

Pietilän mielestä hänen rooliinsa kuuluu, että on tavoitettavissa. Hän on yrittänyt vastata puheluihin myös viikonloppuisin. Silti hän on pystynyt pitämään lomansa, ja voinut myös rentoutua ystäviensä kanssa golfin ja purjehduksen parissa.

Radio Suomen Sunnuntaivieras-ohjelmassa Pietilä pohtii uraansa ja sitä, riittääkö hallinnollinen työ vai kaipaako hän yhä potilastyötä. Yllättävää kyllä, jopa korona-aikana Mikko Pietilä on tehnyt sairaalassa päivystysvuoroja viikonloppuisin.

Voit kuunnella Mikko Pietilän tuntemuksia työstä koronapandemian keskellä alla olevasta linkistä.

Tapaamme Mikko Pietilän kanssa päivänä, jolloin päivittäiset koronaluvut ovat Suomessa ennätyksellisen korkeat.

Helpotusta ei siis koronan vastaiseen taisteluun ole edelleenkään luvassa?

– Itsekin ajattelin vuosi sitten, että nyt on erikoinen joulu edessä. Ei kovin levolliselta vaikuta tämäkään joulu. Eivät nämä työt tekemällä lopu, ne täytyy vain jossain vaiheessa lopettaa kultakin päivältä.

Mikä on ollut pahin paikka koronapandemian aikana?

– Alkuvaihe oli sellainen. Epätietoisuus oli suurta. Toisaalta itse kuuluin siihen ryhmään, joka sai enemmän tietoa kuin suuri yleisö suojavarustetilanteesta ja niiden saatavuudesta. Joutui miettimään, riittävätkö varusteet. Kyllä muutama kylmä hikipisara otsalta tippui ja oli niitä huonommin nukuttuja öitä.

Millaisia tunteita koronatilanne on herättänyt, onko mennyt tunteisiin?

– Korona-aikana – kuten muunakin aikana – lääkäri joutuu tekemisiin ajatuksen kanssa, että elämä ei ole oikeudenmukaista. Tietty empaattisuus on lääkärille ehdoton hyve. Se on ehkäpä suorastaan perusedellytyskin sille, että saa syntymään hyvän potilas-lääkärisuhteen. Se ei tarkoita, etteikö pystyisi pitämään riittävää etäisyyttä. Jokaista asiaa ei voi jäädä murehtimaan. Kuorma kävisi omalle mielelle aika raskaaksi. Jos ei ole halua auttaa, ei kannata ryhtyä lääkäriksi.

Voiko lääkäri heittäytyä epätoivon valtaan?

– Olen ihan yhtä väsynyt koronaan kuin kaikki muutkin, jos en väsyneempikin. Mutta minulla ei ole ollut motivoitumisongelmia. Lääkärin ammatissa ja muissakin ammateissa tulee eteen plussia ja miinuksia. Ikävät asiat täytyy hyväksyä, ja jollei pysty hyväksymään, täytyy vaihtaa työtä.

Johtajaylillääkäri Mikko Pietilä katsoo TYKSin Sydänkeskuksessa, kun henkilökunta valmistautuu potilaan hoitoon. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Olet antanut paljon valistusta suurelle yleisölle haastatteluissa korona-aikana. Oletko itse lähtenyt esimerkiksi yökerhoihin tai kuntosalille, vaikka koronatilanne on ollut vakava?

– Yökerhoihin ei ole tullut tällä iällä enää lähdettyä, mutta olen käynyt ravintoloissa ja kaupoissa. Samalla haluan tukea ravintola-alaa, joka on joutunut koville koronapandemian vuoksi. Alkuvaiheessa en lähtenyt paljon liikkeelle, mutta täytyy uskaltaa elää. Kun meillä on tietyt ohjeistukset, tavoite on, että yhteiskunta pysyisi auki. Missä kulkee raja, sitä täytyy pohtia joka viikko.

Mistä ammentaa voimaa?

– Lomat olen pystynyt pitämään, sillä koronatilanne on onneksi helpottanut välillä. Harrastukseni ovat sellaisia, että ne vaativat keskittymistä. Esimerkiksi golf ja purjehdus ovat sellaisia. Golfkentällä ei työasioista puhuta. Se hiukan harmittaa, ettei matkapurjehdusretkiä ole voinut tehdä ulkomaille viime aikoina. Mereltäkin minut tavoittaa paremmin kuin ennen, eli sielläkään ei ihan kokonaan pääse töistä eroon kuten ennen kännykkäaikaa.

Oletko menettänyt yksityisyytesi koronan vuoksi, kun olet niin paljon esillä mediassa koronan vuoksi?

– He, jotka tuntevat minut, tietävät, ettei julkinen kuva ole koko persoona. Mutta kyllä ihmiset tunnistavat. Olin juuri tyttären kanssa lounaalla ja huomasimme, että viereisessä pöydässä rouvat alkoivat supattaa.

Milloin koronapandemia helpottaa?

– Sitä ei tietenkään voi tietää. Olemme kansakuntana pärjänneet hyvin ja meillä ei ole mitään hävettävää sen suhteen. Toivon, että ei nyt tässä toivottavasti viimeisessä suuressa aallossa mentäisi mokaamaan tätä hyvää työtä, joka on tähän mennessä saavutettu.

Miksi halusit lääkäriksi?

– Lapsesta asti oli selvää, että minusta tulee lääkäri. Varmaankin ihailin lääkäri-isääni ja myös ammatin yhteiskunnallinen arvostus merkitsi. Menin valmistuvana lääkärinä silloisen erikoislääkärin Liisa-Maria Voipio-Pulkin luo kysymään tutkimusaihetta. Väitöskirjan tein hänen ohjauksessaan. En olisi voinut uskoa, että 27 vuotta myöhemmin yhdessä yritämme taklata koronapandemiaa.

Voipio-Pulkki työskentelee nykyään sosiaali- ja terveysministeriön strategiajohtajana, ja on tuttu suurelle yleisölle lukuisista koronaan liittyvistä tiedotustilaisuuksista.

Mikko Pietilä tuli Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriin töihin vuonna 1994 apulaislääkärin sijaiseksi. Hän työskenteli pitkään Turun yliopistollisen keskussairaalan Sydänkeskuksessa, ja siirtyi nykyiseen tehtäväänsä johtajaylilääkäriksi vastuualuejohtajan ja osastonylilääkärin tehtävästä.

Miksi sydänsairaudet kiinnostivat niin paljon, että teit kardiologin työtä 18 vuoden ajan ja esimerkiksi pallolaajennuksia kertyi noin 4 000?

– Kardiologin työ on palkitsevaa. Siinä näkee kättensä työt, mutta kaikki ei aina mene niin kuin toivotaan. Potilaalle voi tulla komplikaatioita. Ne hetket ovat raskaita myös henkilökunnalle. Onnistumiskokemukset olivat päivittäisiä, ja se motivoi jatkamaan työtä. Olen kuitenkin edelleen harvakseltaan päivystänyt. Ne ovat olleet kivoja hetkiä, kun huomaa, että jotain vielä osaakin.

Kaipaatko potilastyötä?

– Kyllähän sitä kaipaa, mutta ei niin paljon, että pitäisin sitä ensisijaisena vaihtoehtona. Ei voi sanoa, etten koskaan palaisi potilastyöhön, vaikkakaan en sitä todennäköisenä pidä.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 6.12. kello 23.

Lue myös: