Kunnanjohtaja latasi koronapassin lukusovelluksen – aikoo käyttää, jos epäilee uhkaa terveydelle

Padasjoen kunnanjohtaja Petri Koivula sanoo haluavansa kysyä koronapassia, jos lähellä oleva ihminen ei vaikuta toimivan terveysturvallisesti.

Padasjoen kunnanjohtaja Petri Koivula kertoo Facebook-päivityksensä olevan myös kannanotto koronarokotteen ottamisen puolesta. Kuva: Padasjoen kunta

Padasjoen kunnanjohtaja Petri Koivula on julkaissut Facebook-tilillään päivityksen, jossa hän kertoo ladanneensa puhelimeensa koronapassin lukusovelluksen.

– Olen tänään ottanut käyttööni kännykässä toimivan koronapassin lukusovelluksen. Olen tehnyt tämän oman terveysturvallisuuteni turvatakseni. Mikäli jatkossa huomaan olevani tilanteessa, että terveysturvallisuuteni voi joutua uhatuksi, tulen pyytämään kanssani olevilta henkilöiltä koronapassin tarkistuksen. Tämä siis oman terveyteni perusteella, Koivula kirjoittaa Facebookissa.

Ylen tavoittama Koivula katsoo, ettei tällainen tapa toimia loukkaa yksityisyyttä. Hän aikoo kysyä koronapassista, jos havaitsee lähellään olevan ihmisen toimivan tavalla, joka ei vaikuta toimivan Koivulan mielestä terveysturvallisesti.

– Jos juttelen normaalisti jonkun kanssa ja kysyn, "onko sulla flunssa", hän saa vastata tai olla vastaamatta. En minä mitenkään viranomaisena lähde sitä kysymään, eikä minulla ole mitään oikeutta siihen. Mutta minulla on oman terveysturvallisuuteni kannalta oikeus kysyä, miten ympäristöni toimii, hän selittää.