Jalankulkija loukkaantui liikenneonnettomuudessa Oulun Pohjantiellä

Jalan liikkeellä ollut mies jäi auton töytäisemäksi Oulussa Pohjantiellä lauantaina puolen päivän aikaan.

Kuva: Yle

Mies oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä liikkunut moottoritiellä, jossa hän oli kävellyt ajoradalla etelän suuntaan menevällä kaistalla. Pohjoisen suunnasta tullut pakettiautoilija oli väistöyrityksestä ja jarruttamisesta huolimatta törmännyt jalankulkijaan.

Sairaankuljetus kuljetti loukkaantuneen jalankulkijan Oulun yliopistolliseen sairaalaan hoidettavaksi. Hänen vammojensa laadusta ei poliisilla ole tarkkaa tietoa. Autossa yksin ollut kuljettaja ei loukkaantunut. Hänen autonsa kärsi jonkin peltivaurioita.

Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Onnettomuuden pelastus- ja raivaustöiden vuoksi liikenne jouduttiin katkaisemaan reilun tunnin ajaksi Linnanmaan ja Iskon rampin välillä. Tuon ajan liikenne ohjattiin kiertotietä tapahtumapaikan ohitse.