Pakolliset terveystarkastukset eteläisestä Afrikasta saapuville Lounais-Suomen satamissa ja Turun lentoasemalla

Pakolliset terveystarkastukset on määrätty järjestettäväksi tietyistä Afrikan maista saapuville Lounais-Suomen satamissa ja Turun lentoasemalla. Syynä on uusi koronavirusmuunnos.

Koronatestiä otetaan. Kuvituskuva. Kuva: Lehtikuva

Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt kiireellisellä päätöksellä Naantalin, Porin, Rauman ja Turun kaupungit järjestämään terveystarkastukset henkilöille, jotka saapuvat tietyistä eteläisen Afrikan maista.

Määräys pakolliseen terveystarkastukseen osallistumisesta koskee henkilöitä, jotka ovat viimeisen kahden viikon aikana oleskelleet Etelä-Afrikassa, Namibiassa, Botswanassa, Zimbabwessa, Lesothossa, Eswatinissa eli entisessä Swasimaassa, Mosambikissa tai Malawissa. Syynä on näissä maissa leviävä koronaviruksen uusi variantti omikron.

Terveystarkastuksia tehdään Turun lentoasemalla sekä Naantalin, Porin, Rauman ja Turun satamissa. Niiden osana voidaan ottaa koronavirusnäyte.

Aluehallintoviraston päätökset ovat voimassa vuoden loppuun asti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päivittää maaluetteloa sitä mukaa, kun uutta tietoa saadaan. Määräys terveystarkastukseen osallistumisesta ei koske alle 6-vuotiaita lapsia.

Uhka tehokkaammasta leviämisestä

Uuden virusmuunnoksen aiheuttaman uhan asteesta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Muunnoksen epäillään leviävän aiempia virusmuunnoksia nopeammin ja aiheuttavan tautitapauksia myös täyden rokotussarjan saaneille.

Sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut aluehallintovirastoja rajoittamaan maahanpääsyä. Lounais-Suomen aluehallintovirasto on arvioinut, että tilanteen vakavuuden takia määräykset on syytä saattaa voimaan välittömästi.