Koronapassi lisäsi rokottautumisintoa vain osalla alueista – Tampereen rokotuspaikoilla tehtiin viikonloppuna kävijäennätyksiä

Sairaanhoitopiireistä hieman yli puolet on leviämisalueita, joissa voidaan käyttää koronapassia vaihtoehtona rajoituksille. Selvitimme, kuinka innokkaasti rokotteita nyt otetaan eri puolilla maata.

Tampereen kaupungin rokotebussi kurvasi maanantaina Tesoman lähiöön. Rokotebussi ja pop up - rokotustapahtumat ovat houkutelleet ensimmäisen rokotuksen ottajia. Kuva: Timo Turpeinen / Yle

Tamperelaiset ovat intoutuneet ottamaan rokotuksia niin vilkkaasti, että rokotuspaikoille on syntynyt ruuhkia. Viime viikonloppuna monessa pisteessä tehtiin kävijäennätyksiä. Esimerkiksi Koskikeskuksessa rokotteet loppuivat kesken, ja niitä piti hakea lisää.

– Kysynnän kasvuun ei ole pystytty ihan niin nopeasti vastamaan. Ruuhkaa on tullut erityisesti siellä, mihin ei tulla ajanvarauksella, sanoo hoitotyön päällikkö Birgit Aikio Tampereen kaupungilta.

Tilastot vahvistavat kysynnän kasvun. Marraskuun toisella viikolla Tampereella annettiin 2 767 koronarokotetta. Kolmannella viikolla rokotuksia oli 3 648 ja neljännellä eli viime viikolla jo 4 527. Birgit Aikion mukaan syynä on pari viikkoa sitten käyttöön otettu koronapassi.

Birgit Aikion mukaan koronapassi on nostanut rokotusintoa Tampereella selvästi. Kuva: Marjut Suomi / Yle

– Ihan selvästi on nähtävillä se, että empivätkin ovat päättäneet rokotteen ottaa, jotta pääsevät tapahtumiin ja ravintoloihin, joissa koronapassi vaaditaan.

Vastaavaa piikkiä ei vielä näy koko Pirkanmaan laajuudella. Koronapassi näyttää innostaneen erityisesti tamperelaisia nuoria, arvioi Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön apulaisylilääkäri Reetta Huttunen.

– Muutos näkyy selvästi nuorissa ikäryhmissä. Tampereella tämä on selvästi tavoittanut hyvin ihmisiä. Tampereella kaikissa nuorten aikuisten ikäryhmissä on saavutettu ensimmäisen rokotteen osalta 80 prosentin raja.

Ykkösrokotteiden menekki kasvoi Vaasassa

Yle kysyi rokotusinnosta kaikista manner-Suomen sairaanhoitopiireistä. Viisitoista vastasi, ja niistä kuusi kertoi rokottamisen piristyneen viime aikoina.

Pirkanmaan lisäksi ainakin jonkinlaista kasvua on ollut Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen, Länsi-Pohjan ja Vaasan sairaanhoitopiireissä. Kaikki ovat leviämisalueita, joissa voi käyttää koronapassia vaihtoehtona rajoituksille. Leviämisalueita on THL:n mukaan (siirryt toiseen palveluun)tällä hetkellä 13.

Heikki Kaukorannan mukaan koronapassin käyttöönotto on lisännyt erityisesti ensimmäisten rokotusten ottamista Vaasassa. Kuva: Yle/Anne Teir-Siltanen

Vaasan sairaanhoitopiirissä on havaittu, että ykkösrokotteiden menekki on selvästi virkistynyt. Vaasan kaupungin johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta kertoo, että vaatimus koronapassista on selvästi piristänyt nimenomaan ykkösrokotteen ottamista. Niitä menee nyt noin 20 prosenttia enemmän kuin pari viikkoa sitten.

Esimerkiksi viime viikolla Vaasassa annettiin kaikkiaan 1 882 koronarokotetta. Näistä ykkösrokotteita oli 217, ja niiden ottajista nuoria aikuisia oli 170. Määrällisesti eniten otetaan kuitenkin kolmansia rokotteita.

Tampereella ei ole tilastotietoa siitä, kuinka suuri osa viime aikoina rokotetuista on ollut ensimmäisen rokotteen ottajia. He näyttävät kuitenkin suosivan pop up -rokotustapahtumia ja kaupunkia kiertävää rokotebussia. Niissä jopa puolet asiakkaista on ensimmäisen rokotteen ottajia.

HUS: Koronapassin vaikutus kohtuullisen vaatimaton

Myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä koronapassi on piristänyt rokotusten ottamista. HUSin vs. johtajaylilääkärin Jari Petäjän mukaan kyse ei ole mistään suuresta lisäyksestä.

– Vaikutus jäi kuitenkin määrällisesti kohtuullisen vaatimattomaksi ajatellen sitä, kuinka paljon rokottamattomia väestössä on.

Jari Petäjä kertoo, että koronapassi voi pääkaupunkiseudulla tulla pian käyttöön myös 20 hengen yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa. Kuva: Matti Myller / Yle

Koronapassin käyttöönotto ei myöskään kiihdyttänyt rokotustahtia pitkällä aikavälillä. Petäjä arvelee, että tilanne voi kuitenkin olla muuttumassa.

– Koronapassin arvo on tietyllä tavalla noussut merkittävästi, kun ravintolarajoitukset ovat nyt aivan toisella tasolla kuin ennen.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kertoi maanantaina suosittavansa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, että pääkaupunkiseudulla sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä rajataan 20 henkilöön. Toiminnanharjoittajilla on mahdollisuus välttyä rajoituksilta ottamalla käyttöön koronapassi.

– Epidemiatilanne on tällä hetkellä erittäin hankala ja tartunnat leviävät aivan liian nopeasti etenkin rokottamattomassa väestössä, sanoo vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä.

Petäjän mukaan nyt on nopeasti tehtävä kaikki voitava, jotta sairaanhoidon kuormituksen huippua saataisiin tasattua vuodenvaihteen tienoille.

Rokotebussi kurvaa Etelä-Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaan rokotuskattavuus on ollut maan alhaisimpia. Nyt rokottautumisessa näkyy piristymisen merkkejä, kertoo Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Elina Kärnä. Varsinaisia ruuhkia ei ole ollut, mutta rokotuksiin on hakeuduttu viime viikkoina aiempaa enemmän.

Liikkuvasta rokotusyksiköstä on hyviä kokemuksia. Rokotebussi kiersi alkuun eri puolilla Seinäjokea, mutta se on ollut myös sairaanhoitopiirin käytössä pitkin maakuntaa.

Etelä-Pohjanmaallakin rokotuksiin hakeudutaan nyt aiempaa enemmän, sanoo Elina Kärnä. Kuva: Kati Ala-Renko / Yle

Myös Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on huomattu, että rokoteajat vaikuttaisivat menevän nyt aiempaa nopeammin. Tarkempaa tietoa ei tällä hetkellä ole.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä koronapassi on lisännyt rokotuksiin hakeutumista, mutta ei merkittävästi. Ykkösrokotteita on mennyt etenkin walk in -rokotuspäivässä Hämeenlinnassa. Walk in -rokotuspäiviä on tulossa joulukuussa lisää.

Lappeenrannan lentokentälle lisää henkilöstöä

Jonkinlaisesta ruuhkasta kertoo Tampereen lisäksi Lappeenranta. Lappeenrannassa oli maanantaiaamuna ruuhkaa, kun asiakkaat hakivat sekä korona- että influenssarokotuksia. Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin Eksoten terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula kertoo, että koronapassi ja koronavirusmuunnos omikron ovat jonkin verran lisänneet intoa rokottautumiseen.

Tuula Karhulan mukaan Lappeenrannassa ihmiset hakeutuvat nyt sekä korona- että influenssarokotuksiin. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Karhulan mukaan Eksote pyrkii järjestämään lisähenkilöstöä rokotuksiin ja terveysneuvontaan Lappeenrannan lentokentälle. Kentältä lennetään muiden muassa Bergamoon, Berliiniin, Memmingeniin, Wieniin ja Budapestiin.

Toisaalta Etelä-Karjala on edelleen Suomen huippua rokotuskattavuudessa. Ensimmäisen rokotuksen on saanut 88,9 prosenttia väestöstä ja toisen 85,6 prosenttia väestöstä.

Omikronista odotetaan lisätietoa

Useimmat sairaanhoitopiirit kertovat, että rokotusinnossa ei ole näkynyt viime aikoina erityisiä piristymisen merkkejä. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla ravintolarajoitukset astuivat voimaan jo lokakuussa. Koronapassi otettiin käyttöön 16. lokakuuta, joten se ei ole enää mikään uusi ilmiö.

Liikkuvasta rokotusyksiköstä on hyviä kokemuksia sekä Pohjanmaalla että Tampereella. Tässä jonotetaan bussin Tampereen Tesomalla. Kuva: Timo Turpeinen / Yle

Miten tilanteeseen sitten vaikuttaa maailmalla huolta aiheuttava omikronmuunnos? HUSin vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjän mukaan sitä on vielä liian aikaista arvioida.

– Olemme muun maailman tavoin todella jännittyneitä kuulemaan variantin käyttäytymisestä.

Myös Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri hallintoylilääkäri Juhani Grönlund kertoo, että omikrontilanteen kehittymistä seurataan jatkuvasti. Erityisesti kiinnostavat tiedot mutaation tartuttavuudesta ja leviämisestä. Grönlundin mukaan uusi tieto otetaan huomioon juhlapyhien varautumissuunnitelmissa.

Lue lisää: