Analyysi: Afrikkalaiset taideaarteet eurooppalaisissa museoissa ovat suoraa jatkumoa kolonialismista

Afrikkalaisten maiden – ei länsimaisten museoiden – pitää saada päättää, mitä varastetuille taide-esineille tapahtuu, kirjoittaa Ylen Afrikan-toimittaja Liselott Lindström.

Emmanuel Macron vierailee Quai Branly -museossa, Pariisissa 27. lokakuuta. Kuva: Michel Euler / EPA

Keväällä Nairobin kansallismuseossa oli näytillä jotain erikoista: tyhjiä näyttelyhyllyjä. Invisible inventories -näyttelyllä haluttiin muistuttaa kenialaisia siitä, mistä he jäävät paitsi.

Vuodesta 2018 kenialaiset taiteilijat ja tutkijat ovat keränneet tietokantaa siitä, missä Keniasta brittien siirtomaa-aikana usein väkivalloin ryövätyt esineet ovat.

Nyt tiedossa on yli 32 000 esinettä ympäri länsimaita. Moni museo tai muu instituutio ei kuitenkaan ole edes vastannut tiedusteluun, kertoo Juma Ondeng Kenian kansallismuseosta. Hän oli mukana perustamassa hanketta.

Ondeng ei hankkeen alussa kannattanut esineiden palauttamista. Hän ajatteli, että parempi että ne jäävät sinne missä ovat.

– Mutta mieli muuttui pikkuhiljaa, nyt suhtaudun asiaan todella tunteella, hän sanoo.

Ondeng kertoo brittien tekemästä joukkomurhasta lähellä hänen kotikaupunkiaan. Chetamben ja Lumbokan joukkosurmassa tapettiin satoja ihmisiä ja varastettiin esineitä, kun britit yrittivät sinetöidä valtansa siirtomaassaan vuonna 1896.

– En enää katso näitä esineitä esineinä. Katson niitä sotasaaliina, rajuina ihmisoikeusloukkauksina ja sosiaalisena epäreiluutena, hän sanoo.

Invisible inventories -näyttely koostui tyhjien hyllyjen lisäksi nykytaiteesta, tiedosta varastetuista esineistä ja audiovisuaalisesta materiaalista. Kuva: Lamek Orina / Inventories Programme

Ja sitä ne ovatkin. Eri arvioiden mukaan jopa 90 prosenttia afrikkalaisista historiallisista taide-esineistä sijaitsee jossain mantereen ulkopuolella.

Tunnetuimmat ja arvokkaimmiksi mielletyt sotasaaliit lienevät niin kutsutut Beninin pronssiesineet. Brittisotilaat varastivat esineet vuonna 1897 nykypäivän Nigeriassa sijaitsevasta Beninin kuningaskunnasta.

Vuonna 2017 Ranskan presidentti Emmanuel Macron lupasi vierailulla Burkina Fasossa, että esineitä palautettaisiin Ranskasta takaisin Länsi-Afrikkaan maan entisiin siirtomaihin. Tänä vuonna Ranska on osittain täyttänyt lupauksensa. Marraskuun alussa Beniniin (siihen nykypäivän maahan) palautettiin esineitä.

Iso-Britannia ei ole suhtautunut Ranskan palautuksiin suopeasti. Lontoon British Museumissa on valtava taide-esineiden kokoelma, jonka palauttamisesta he eivät suostu edes neuvottelemaan. Iso-Britannian lain mukaan esineet ovat museon omaisuutta, ja museo on ilmaissut pelkoa siitä, että länsimaiset museot tyhjenevät. Museo ei myöskään luota afrikkalaisten museoiden kykyyn säilyttää esineitä.

Jim Chuchu (vas) pitää museoinstituutiota rakenteeltaan kolonialistisena. Hänelle museot ovat lähinnä tila, jossa säilytetään esineitä. Kuva: Lamek Orina / Inventories Programme

Jim Chuchu, kenialainen taiteilija ja elokuvantekijä sekä taidekollektiivi Nest Collectiven jäsen, on ollut yksi päähenkilöistä Kenian kartoittaessa maailmalla olevia esineitä. Hän julkaisi TEDtalkin (siirryt toiseen palveluun) aiheesta kesällä.

– Esineiden kautta ihmiset kertovat, että olimme täällä. Pyydämme esineitä takaisin, jotta voimme muistaa, keitä me olemme, hän sanoo puheessa.

Chuchu vastaa videopuheluun, ja kertoo tarkemmin, mitä tarkoitti.

– Esineet peilailevat sitä, mitä heimolle tai yhteisölle on ollut tärkeää. Kun ne viedään, ryöstetään myös mahdollisuus ymmärtää itseään historiassa, hän sanoo.

Tunnetuimpia anastettuja esineitä ovat Pokomo-heimon rumpu ja Nandi-heimon johtajahahmon kallo.

Brittisotilaat tappoivat Koitalel Samoein raa’asti Nandi-heimon vastustaessa siirtomaaherroja vuonna 1905. Kallo vietiin Britanniaan, mutta ei ole varmaa tietoa siitä, missä se on.

Kallon uskotaan olevan Pitt Rivers-museossa, joka on osa Oxfordin yliopistoa. Heimo vaatii sekä kallon palauttamista että yli 150 miljoonaa euroa kompensaatioksi siirtomaa-aikana tehdyistä hirmuteoista.

Brittisotilaiden surmaaman Nandi-heimon johtajan kallo on yksi Keniasta viedyistä esineistä, joita vaaditaan takaisin. Kuva: Lamek Orina / Inventories Programme

British Museumin varastossa on puolestaan yli sata vuotta lojunut Pokomo-heimon pyhä rumpu, joka ei koskaan ole ollut edes esillä.

Rumpu oli pokomoiden jumala maan päällä. Kun ontosta puurungosta ja lehmännahasta tehtyä ngadji-rumpua soitti, ääni kantautui kaikkiin kyliin Pokomo-kuninkaan alueella.

Kun rumpu vietiin, kuningaskunta romahti.

Pokomo-heimon nykyinen kuningas sanoi Washington Post-lehden (siirryt toiseen palveluun) parin vuoden takaisessa haastattelussa, että rummun mukana heiltä meni ymmärrys siitä, keitä he ovat.

– Se ei ollut pelkästään rumpu, se oli koko yhteistön sielu, selittää kansallismuseon Ondeng.

Kenian kansallismuseo ei itse pyydä palautuksia, mutta tekee tiivistä yhteistyötä eri yhteisöjen kanssa. Siksi tietokanta halutaan julkiseksi, jotta eri heimot ja yhteisöt voivat kertoa, mitä heiltä viedyt esineet ovat tarkoittaneet heille ja vaatia niitä takaisin. Ondeng toivoo, että myös Kenian hallitus auttaisi yhteisöjä.

– Kun jokin esine on museossa, se nähdään vain “afrikkalaisena taiteena” eikä länsimaissa ole ymmärrystä siitä, mitä se on yhteisölle tarkoittanut, sanoo Ondeng.

Juma Ondeng kertoo, että jotkut museot ovat jakaneet tietoa kenialaisista esineistään, mutta eivät salli tietokantojensa julkaisemista. Kuva: Lamek Orina / Inventories Programme

**Kevään Invisible inventories **-näyttely oli yksi Kenian kansallismuseon suosituimmista ikinä. Se koostui tyhjien hyllyjen lisäksi nykytaiteesta, tiedosta ja audiovisuaalisesta materiaalista ja poiki laajan keskustelun sekä sosiaalisessaettä perinteisessä mediassa.

Ondengin mielestä on ironista, että länsi läksyttää Afrikkaa jatkuvasti hyvästä hallinnosta, läpinäkyvyyden tärkeydestä ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, mutta toimii esineiden osalta näin.

– Se on ihmisoikeusloukkaus eikä siitä pääse minnekään. Esineet pitää palauttaa, koska se on oikein. Se on virheiden oikaiseminen, Ondeng sanoo.

Chuchu sanoo, että paljon tietoa Kenian historiasta 1800-luvun loppupuolesta itsenäistymiseen vuonna 1963 puuttuu, koska esineet jotka kertovat sitä historiaa ovat poissa.

Kolme vuotta sitten Chuchu tunsi paljon vihaa ja katkeruutta, nyt lähinnä pettymystä.

Afrikan historiaa kerrotaan lähinnä kolonialismin historiana. Kun taide-esineet ovat näytillä länsimaissa, se on Afrikan historian kertomista ilman ymmärrystä ja oikeaa asiayhteyttä.

Kolonialismin aikana tuhottiin, kyseenalaistettiin ja naurunalaistettiin afrikkalaisia kulttuureja, uskontoja ja perinteitä.

Se tuhosi identiteettejä ja itseymmärrystä, ja se on myös osasyy monelle konfliktille mantereella, toteaa Chuchu.

Esineiden pitäminen länsimaissa on kolonialismin jatkumoa tähän päivään asti. Afrikan mailla pitäisi itse olla oikeus päättää, haluavatko esineitä takaisin. Se olisi moraalisesti oikea asia tehdä.

Kuten afrikkalainen sananlasku kuuluu: Historia ylistää metsästäjää, kunnes leijona saa kertoa tarinansa.

Pitäisikö entisten siirtomaaisäntien palauttaa viemänsä kulttuuriaarteet? Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23:een asti.