Ruotsin pääministeriksi viikon sisään toistamiseen valittu Magdalena Andersson aikoo muodostaa vähemmistöhallituksen

Ruotsin valtiopäivät valitsi maanantaina sosiaalidemokraattien Magdalena Anderssonin pääministeriksi jo toistamiseen. Viime viikolla Andersson joutui väistymään budjettia koskevan kiistan takia.

Ruotsin valtiopäivät on valinnut Magdalena Anderssonin uudelleen pääministeriksi
Ruotsin valtiopäivät on valinnut Magdalena Anderssonin uudelleen pääministeriksi

Ruotsin valtiopäivät on valinnut sosiaalidemokraattien Magdalena Anderssonin uudelleen pääministeriksi. Anderssonista tuli näin Ruotsin 34. pääministeri, kertoo SVT.

Puheessaan Andersson sanoi, että tällä kertaa hän aikoo muodostaa vähemmistöhallituksen vain sosiaalidemokraattien voimin.

– Olemme valmiita viemään Ruotsia eteenpäin, Andersson sanoi.

Magdalena Andersson, Ruotsin tuleva pääministeri

Kun häneltä kysyttiin, miten hallitus pärjää kolmen riitaisan tukipuolueen eli keskustan, ympäristöpuolueen ja vasemmiston kanssa, hän piti ongelmaa vähäisenä:

– Kun hallitus antaa lakeja eduskunnalle, niistä keskustellaan ja niistä voidaan neuvotella jo ennen kuin ehdotuksia annetaan. Se, että joistain asioista voidaan olla eri mieltä, ei tarkoita, etteikö hallituksen esityksiä voisi pitää erinomaisina.

Tuore pääministeri kertoi myös, että hänen hallituksensa aikoo keskittyä neljään teemaan, joita ovat hyvinvointi, ilmastonmuutos, segregaatio sekä rikollisuuden torjunta.

Ruotsin valtiopäivien istunto alkoi noin klo 14 ja äänestys käytiin puheenvuorojen jälkeen vähän ennen klo 15. Toistamiseen pääministeriksi äänestetty Andersson valittiin tälläkin kerralla pienimmällä mahdollisella marginaalilla.

Andersson sai 101 puoltavaa ääntäja 173 ei-ääntä. Ympäristöpuolue, keskustapuolue ja vasemmistopuolue äänestivät maanantaina tyhjää, mikä mahdollisti Anderssonin läpimenon.

Loppujen lopuksi valinta varmistui kahden äänen marginaalilla.

Viime keskiviikkona valtiopäivät hyväksyi Anderssonin pääministeriksi, mutta tämä hävisi sen jälkeen tärkeän budjettiäänestyksen ja menetti hallituskumppaninsa ympäristöpuolueen. Ympäristöpuolueen ilmoituksen jälkeen Andersson ilmoitti hakevansa eroa.

Hallituksen budjettiesitys hävisi äänestyksessä oikeisto-opposition eli kristillisdemokraattien, ruotsidemokraattien ja maltillisen kokoomuksen ehdotukselle selvin äänin. Opposition budjetti on nyt voimassa ja uusi pääministeri joutuu toteuttamaan sitä.

29.11 klo 15.51. Uutista päivitetty.

Lue lisää: