Rokotepassi on innostanut vaasalaisia koronarokotteen ottamiseen

Ykkösrokotteita menee nyt noin 20 prosenttia enemmän mitä esimerkiksi pari viikkoa sitten. Määrällisesti eniten otetaan kolmansia rokotteita.

Koronarokotteita otetaan Vaasassa nyt innokkaasti. Kuva: Alexia Sahl / Yle

Vaasassa otetaan innokkaasti nyt koronarokotteita. Ykkösrokotteita menee nyt noin 20 prosenttia enemmän mitä esimerkiksi pari viikkoa sitten, kertoo johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta. Kaukorannan mukaan vaatimus koronapassista on selvästi piristänyt nimenomaan ykkösrokotteen ottamista.

Viime viikolla Vaasan kaupungissa annettiin kaikkiaan 1882 koronarokotetta. Näistä ykkösrokottteita oli 217 ja nuoria aikuisia ykkösen ottajista oli 170. Määrällisesti eniten otetaan nyt kolmansia rokotteita, viime viikolla kolmannen rokotteen ottajia oli lähes 300.