Koronanyrkki suosittelee suuren riskin massatapahtumien rajoittamista Pohjois-Savossa – rajoituksia voisi välttää koronapassin avulla

Johtajaylilääkärin mukaan koronatilanne on Pohjois-Savossa rauhoittumassa. Suositukseen päädyttiin ennakoivasti.

Kokoontumisrajoitusten vaihtoehtona koronanyrkki suosittelee koronapassin käyttöönottamista. Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Pohjois-Savon alueellinen koronatyöryhmä esittää Itä-Suomen aluehallintovirastolle, että suuren riskin massatapahtumissa otetaan käyttöön kokoontumisrajoituksia. Tällaisia tapahtumia olisivat esimerkiksi sisätiloissa järjestettävät yli 100 henkilön urheilu- ja kulttuuritapahtumat, joissa ei ole määriteltyjä istumapaikkoja.

Kokoontumisrajoitusten vaihtoehtona koronanyrkki suosittelee koronapassin käyttöönottamista.

Johtajaylilääkäri Heikki Miettisen mukaan Pohjois-Savo ei ole tällä hetkellä leviämisalue. Suositukseen päädyttiin ennakoivasti, sillä Pohjois-Savon ympärillä on suuren koronaesiintyvyyden alueita.

– Tartuntamäärät ovat valtakunnallisesti lisääntymässä. Me emme esitä suurten riskien tapahtumien kieltämistä, vaan mahdollisen rajoittamispäätöksen perusteella voitaisiin ottaa käyttöön koronapassi, Miettinen sanoo.

Pohjois-Savon alueellinen koronatyöryhmä kokoontui maanantaina. Lopullisen päätöksen mahdollisista rajoituksista ja koronapassin käyttöönottamisesta tekee Itä-Suomen aluehallintovirasto.

Pohjois-Savon alueellinen koronakoordinaatioryhmä, eli niin sanottu koronanyrkki, on ryhmä asiantuntijoita. Ryhmässä on edustajia Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä, Itä-Suomen aluehallintovirastosta, Pohjois-Savon ely-keskuksesta, Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymästä, Ylä-Savon sote-kuntayhtymästä, Finaviasta sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Mukana on myös edustajia kunnista: Lapinlahdelta, Siilinjärveltä ja Varkaudesta. Kuopion kaupungilta mukana on edustajia sekä sote-puolelta että opetustoimesta.

Koronanyrkki kokoontuu sosiaali- ja terveysministeriön edellyttämän alueellisen viranomaistyön organisoimiseksi sekä toimenpiteiden koordinoimiseksi. Ryhmässä seurataan epidemiatilannetta ja arvioidaan suositusten ja rajoitusten tarvetta.

Aiheesta aiemmin:

1.12.2021 klo 9.18 Täydennetty tiedolla siitä, ketä koronanyrkkiin kuuluu.