Julkisia koronatestejä on yritetty käyttää hyväksi, Pirkanmaalle halutaan vielä tiukemmat kokoontumisrajoitukset kuin nyt – Yle seurasi suorana

Pandemiaohjausryhmä suosittelee Pirkanmaalle etätyötä ja esittää tiukennuksia yleisötilaisuuksien järjestämiseen.

Omikron herättää huolta ympäri maailman – koronanyrkki kertoo Pirkanmaan tilanteesta
Omikron herättää huolta ympäri maailman – koronanyrkki kertoo Pirkanmaan tilanteesta

Pandemiaohjausryhmä suosittelee Pirkanmaalle etätyötä ja esittää tiukennuksia yleisötilaisuuksien järjestämiseen.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee Pirkanmaalle etätyötä kaikkiin niihin tehtäviin, joissa etätyötä on mahdollista tehdä. Voimassa on lisäksi laaja maskisuositus.

Lisäksi Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle, että kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet yli 16-vuotiaille rajoitettaisiin Pirkanmaalla korkeintaan 20 henkilöön. Isompia tilaisuuksia voisi järjestää, jos koronapassi on käytössä. Myös kunnat voivat itse päättää alueellaan järjestettävien tilaisuuksien rajoituksista.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli niin sanottu koronanyrkki kertoi uusista suosituksista ja rajoituksista tiistaina infossa.

Mediainfossa käsiteltiin Pirkanmaan koronatilannetta. Infossa olivat asiantuntijoina johtajaylilääkäri Juhani Sand sekä ylilääkäri Jaana Syrjänen TAYSista.

Yleisöltä tuli heti tärkeä kysymys. Jääkiekkojoukkueet Ilves ja Tappara kohtaavat 3. joulukuuta uudella Tampereen areenalla, mutta uusi rajoitus ei vaikuta peliin.

– Jo nykyinen rajoitus koskee Ilves–Tappara-peliä, koska sinne tulee yli sata henkeä. Rokotuspassia näyttämällä on mahdollista osallistua peliin, Sand sanoo.

Ylen toimittajat Anu Leena Koskinen ja Petra Ketonen seurasivat infoa suorana.

Uusi variantti tuo epävarmuutta

Suomesta on löytynyt kaksi koronavirustapausta, joissa epäillään olevan kyse omikronvirusmuunnoksesta. Varmistus saadaan muutaman päivän kuluessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan molemmissa tapauksissa tartunnan saaneella on kontakti ulkomaille. Sairastuneet on määrätty eristykseen ja heidän kontaktinsa on kartoitettu.

Uuden muunnoksen tarttuvuudesta ja vakavuudesta ei ole vielä varmaa tietoa, mutta useat maat ovat jo asettaneet matkustusrajoituksia.

Juhani Sandin mukaan uusi variantti tuo epävarmuutta.

– Tosiasiallista tietoa siitä ei ole, että siihen voisimme kantaa ottaa muuta kuin että tässä kohtaa on syytä olla varovainen, Sand kertoo.

Uuden variantin takia Sand suosittelee maskin käyttöä, vaikka rokotukset olisivat kunnossa.

Syrjäsen mielestä tarvitaan lisää tietoa. Avoinna on, miten nopeasti uusi muunnos leviää ja millaisen taudinkuvan se aiheuttaa ja miten rokotukset purevat uuteen varianttiin.

– Nämä ovat kaikki asioita, joita emme tiedä. Ei kannata lähteä spekuloimaan ilman tietoa, Syrjänen sanoo.

Tapausten määrä kasvussa

Pirkanmaalla kerrottiin maanantaina 156 koronatapauksesta ja tiistaina 82 tapauksesta. Yhteensä Pirkanmaalla on ollut epidemian aikana jo 13 388 varmistettua koronatartuntaa.

Pirkanmaa on koronan leviämisalue. Maakunnassa on käytössä kokoontumisrajoitukset suurissa yleisötapahtumissa ja ravintolarajoitukset. Molemmat rajoitukset voi välttää käyttämällä koronapassia.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin koronatapausten määrässä ei näy taittumista. Sairaalaan tulee päivittäin keskimäärin kolme uutta koronapotilasta. Päivittäin hoidossa olevien potilaiden määrä on TAYSin sairaaloissa kääntynyt kasvuun.

Tehohoidossa on koronan takia viisi potilasta.

– Jos tulee lisää COVID-potilaita, hyvin lähellä olemme tilannetta, että joudumme rajoittamaan kiireetöntä leikkaushoitoa, jotta tehohoitoa saadaan järjestettyä lisää, Sand sanoo.

Tehohoidossa olevista täysi koronasuoja on 15 prosentilla, muut tehohoidon koronapotilaista ovat Syrjäsen mukaan pääosin ilman mitään koronarokotetta.

Koronan ilmaantuvuus oli Pirkanmaalla viime viikon päättyessä 286 tapausta 100 000 asukasta kohden kahden viime viikon ajalta. Viime viikolla todettiin 871 uutta koronatartuntaa. Positiivisten prosenttiosuus testatuista on 11,5 prosenttia Fimlabissa testatuista.

Fimlabin testejä käytetään rokotuksen vaihtoehtona

Testattujen määrä on selvästi kasvanut. TAYSin mukaan julkista testaamista on ryhdytty käyttämään myös vaihtoehtona rokottautumiselle. Testattavat ovat itse kertoneet näin.

Testitulosten siirtymisessä OmaKantaan menee kuitenkin tällä hetkellä yli kolme vuorokautta.

– Fimlabin testaaminen ei ole tarkoitettu koronapassin saamiseksi vaan sairastuneiden diagnostiikkaan. Vain 16–17-vuotiaille kunnat järjestävät testin koronapassin saamiseksi, ylilääkäri Jaana Syrjänen TAYSista sanoo.

Jos koronapassia varten haluaa koronatestin, pitää mennä Syrjäsen mukaan yksityiselle puolelle. Tästä on kansallinen linjaus.

Rokotusten siirtymisessä OmaKantaan menee Syrjäsen mukaan viikko.

Pirkanmaan koronatartunnoista tartunnan lähde selvisi viime viikolla 64 prosentissa. Todetut tartunnat ovat peräisin pääosin Pirkanmaalta. Vain prosentti tunnetuista tartunnoista oli saatu ulkomailta. Lasten ja nuorten tartunnat ovat selvästi kasvaneet viime viikosta koko Suomessa ja myös Pirkanmaalla.

Pandemiaryhmän jäljitystyössä oli viime viikolla viiveitä suurten tapausmäärien takia. Positiivisen tartuntatuloksen saaneen pitää jäädä heti itse eristykseen. Nyt jäljitys on taas ajantasaista.

– Huhkittiin työtä viikonloppu ja päästiin jotenkin niskan päälle, Syrjänen sanoo.

Pandemiaryhmä sanoo, että kotitestejäkin kannattaa käyttää. Kotitestit toimivat potilailla, joilla on hengitystieinfektion oireita. Kotitestiä voi käyttää esimerkiksi tilanteissa, joissa perheen lapsilla tai nuorilla ilmenee hengitystieinfektion oireita.

Kotitesti voi auttaa erottamaan koronaviruksen aiheuttamat infektiot muista tällä hetkellä hengitystietartuntoja aiheuttavista viruksista. Jos kotitesti on positiivinen, sairastuneen pitää hakeutua vielä laboratoriossa tehtävään testiin.

Kolmas rokote tarjolla

Yhden koronarokotuksen saaneita on nyt Pirkanmaalla 87,2 prosenttia ja 82,3 prosenttia kahdesti rokotettuja yli 12-vuotiaista. Liki kolmasosa yli 80-vuotiaista on saanut kolmannen rokotteen. Yli 12-vuotiaista 4,5 prosenttia on saanut kolmannen koronarokotteen.

– Riskiryhmien ja kaikkien yli 60-vuotiaiden, joiden kakkosrokotteesta on kulunut puoli vuotta, tulisi nyt mennä hakemaan kolmas koronarokote. Läheisten olisi hyvä auttaa ikäihmisiä rokotteeseen hakeutumisessa ja ajanvarauksissa, Syrjänen vetoaa.

Syrjänen muistuttaa, että oireisena ei pidä mennä tapaamaan riskiryhmiä.

Pirkanmaalla oli rokotuksissa viikonloppuna niin paljon ruuhkaa, etteivät kaikki saaneet rokotusta. Tämä oli Sandin mukaan valitettavaa, mutta uusia rokotteita ja aikoja yritetään saada mahdollisimman pian.

Lue lisää: