Uusi Karjala, Kaleva ja Untamola – tällaisia osavaltioita EVA:n tutkijat haluaisivat, jos Suomesta tehtäisiinkin kymmenen osavaltion liittovaltio

Tutkijoiden ideoimassa Suomen liittovaltiossa olisi nykyistä vähemmän hallinnollisia alueita ja niillä enemmän tehtäviä. Osavaltiot myös kilpailisivat keskenään verotuksella ja palveluillaan.

EVA:n tutkijoiden visioissa raja Torniossa voisikin olla Suomen Lapin osavaltion raja. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tutkijat ovat ajatelleet Suomen maakunnat uusiksi. Alueuudistuksessa ei tehtäisikään hyvinvointialueiden tilkkutäkkiä, vaan Suomi jaettaisiin kymmeneen osavaltioon ja Suomi koostuisi niiden muodostamasta liittovaltiosta Sveitsin malliin.

Maakunnille on annettava riittävästi valtaa, tehtäviä ja välineitä toiminnan rahoittamiseksi omilla tuloilla, jotta alueuudistuksen kaltaisesta vallan hajauttamisesta ja uudesta hallinnon tasosta olisi hyötyä, kirjoittavat EVA:n vieraileva tutkija, sveitsiläinen Natanael Rother, tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto ja toimituspäällikkö Sami Metelinen EVA:n Raportissa Suomen Yhdysvallat.

Tutkijat ehdottavat Sveitsin oppeihin nojautuen, että Suomesta tehtävässä liittovaltiossa kaikki tehtävät, joita ei ole välttämätöntä hoitaa valtion tasolla, siirretään alempien tasojen hoidettavaksi. Osavaltiot huolehtisivat sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi esimerkiksi joukkoliikenteestä, omasta infrastruktuuristaan, aluekehityksestä ja toisen asteen koulutuksesta, EVA:n tiedotteessa kerrotaan.

Osavaltiot olisivat Uusimaa, Aura, Häme, Uusi Karjala, Kaleva, Untamola, Pohjanmaa, Pohjola, Lappi ja Ahvenanmaa.

Ne rakentuvat olemassa olevien maakuntien, työssäkäyntialueiden ja alueiden elinkeinorakenteen pohjalle. Osavaltioita on oltava maakuntia vähemmän, jotta jokainen niistä olisi väestöltään ja taloudeltaan riittävän vahva menestyäkseen itsenäisenä.

– Tärkeintä osavaltiossa on sen asukkaiden itsehallinto, joka mahdollistaa osavaltiolle paikallisiin olosuhteisiin parhaiten sopivien ratkaisujen tekemisen. Osavaltioita on oltava myös riittävän monta, jotta niiden välille voi syntyä kilpailua yrityksistä ja asukkaista, sanoo EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

– Osavaltiot voivat kilpailla esimerkiksi verotuksella ja palveluiden laadussa. Kilpailu kannustaa jokaista osavaltiota etsimään omia vahvuuksiaan, korjaamaan heikkouksiaan ja oppimaan muilta Haavisto toteaa.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23:een saakka.