Modernan toimitusjohtaja epäilee nykyisten rokotteiden tehoa omikronia vastaan

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoo, että uusia rokotteita pystytään kehittämään tarvittaessa vauhdilla. Modernan johtajan kommentit aiheuttavat uutta epävakautta osakemarkkinoilla.

Presidentti Biden omikronmuunnoksesta: Paniikkiin ei ole aiheitta
Presidentti Biden omikronmuunnoksesta: Paniikkiin ei ole aiheitta

Lääkeyhtiö Modernan toimitusjohtaja sanoo, että nykyisten koronavirusrokotteiden teho omikronmuunnosta vastaan on vähäisempi kuin viruksen aikaisempia muotoja vastaan.

Omikronmuunnoksen mittavat mutaatiot ja sen nopea leviäminen eteläisessä Afrikassa viittaavat siihen, että nykyisiä rokotteita täytyy päivittää vuodenvaihteessa, sanoo Modernan Stéphane Bancel tänään tiistaina Financial Times -lehden (siirryt toiseen palveluun) haastattelussa.

Bancelin mukaan voi kestää kuukausia, ennen kuin lääkeyhtiöt saavat valmistettua omikronia varten uudistettuja rokotteita suurelle yleisölle.

Omikronmuunnoksen tarttuvuudesta ja vakavuudesta sekä rokotteiden tehosta sitä vastaan ei ole vielä vedenpitävää tietoa. Maailman terveysjärjestö WHO sanoo, että lisää tietoa saadaan lähiviikkoina.

Viikonloppuna osakemarkkinat vavahtelivat uusien liikkumisrajoitusten pelossa, mutta maanantaihin mennessä pörssikurssit näyttivät jo olevan tasaantumaan päin.

Bancelin tuoreet kommentit ovat tänään laittaneet markkinat jälleen syöksyyn.

Biden: Uudistettuja rokotteita kehitetään tarvittaessa

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden pyrki eilen maanantaina rauhoittelemaan koronaviruksen uudesta omikronmuunnoksesta huolestuneita ihmisiä.

– Tämä uusi muunnos aiheuttaa huolta, mutta paniikkiin ei ole syytä, Biden sanoi televisiopuheessa.

Presidentti sanoi, että Yhdysvallat ei ole asettamassa uutta sulkutilaa omikronmuunnoksen vuoksi. Hän kehotti kansalaisia rokottautumaan, huolehtimaan käsihygieniasta ja käyttämään maskeja.

Biden sanoo uskovansa, että nykyiset rokotteet suojaavat hyvin myös omikronmuunnoksen aiheuttamaa vakavaa tautimuotoa vastaan. Yhdysvaltain hallinto seuraa kuitenkin tilannetta yhdessä lääkeyhtiöiden kanssa.

– Siinä toivottavasti epätodennäköisessä tapauksessa, että uudistettuja rokotteita tai tehosterokotuksia tarvitaan uuden muunnoksen hillitsemiseen, nopeutamme niiden kehittämistä ja jakamista, Biden lupasi.

Talviolympialaiset haasteen edessä

Omikronmuunnos on levinnyt vauhdilla useisiin maihin ympäri maailmaa. WHO pitääkin globaalia leviämistä erittäin suurena riskinä.

Viimeisimpänä uutta muunnosta on havaittu muun muassa Japanissa, joka on nyt sulkenut rajansa ulkomaalaisilta matkailijoilta.

Kiina ilmoitti tänään tiistaina, että omikronin leviäminen aiheuttaa uusia haasteita talviolympialaisille, jotka on tarkoitus järjestää Pekingissä helmikuussa.

Kiina ja Intia lupasivat lähettää uusia koronarokotteita Afrikkaan. Omikronmuunnosta havaittiin ensimmäisenä eteläisessä Afrikassa, ja alhaisen rokotekattavuuden vuoksi mantereen onkin pelätty olevan otollinen syntysija uusilla virusmuunnoksille.

Lue lisää: