"Kauppoihin ei mennä ihan isoimpaan hälinään" – loppuvuoden juhlakauteen valmistaudutaan jo rutiinilla Etelä-Pohjanmaalla

Monessa perheessä loppuvuoden juhlia varaudutaan viettämään pienellä porukalla.

Anne Tekoniemi ja Vesa Kontunen sanovat, että pahentunut epidemia on pakko pitää mielessä, kun loppuvuotta suunnitellaan. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Joulua ja joulunajan juhlien viettoa suunnitellaan nyt jo toisen kerran peräkkäin koronan ehdoilla.

Ilmajokelaiset Anne Tekoniemi ja Vesa Kontunen aikovat kokoontua pienellä porukalla perhepiirissä.

– Toiselle puolelle Suomea ei lähdetä tänäkään jouluna, ja kauppoihin ei mennä ihan isoimpaan hälinään.

Anne Tekoniemi harmittele varsinkin sitä, että lasten joulujuhlat jäävät nyt jo toisen kerran väliin. Taas tuli koululta ilmoitus, että joulujuhlia ei ole.

Koulun joulujuhlien peruuntuminen on vanhemmillekin pettymys.

– Ei päästä näkemään siellä lasten jouluiloa.

Juha Vahtero asuu maalla Tervajoella ja lähimpään naapuriin on matkaa sata metriä. Siltä osin hän kokee olevansa turvassa koronavirukselta.

– Minun elämääni korona ei hankaloita oikeastaan millään tavalla.

Vahteron joulunajan perinteisiin on kuulunut sukulaisten tapaaminen. Jo viime vuonna tapaamiset jäivät väliin ja niin käy nähtävästi tänäkin vuonna.

Juha Vahtero ei murehdi. Joulumieli tulee, kunhan on hyvää ruokaa ja lunta jonkin verran. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Seinäjokelainen Esa Jussila saa kolmannen koronarokotteen joulukuun alussa. Se luo turvallisuuden tunnetta, mutta ei vapauta kokonaan huolesta.

– Joulukonsertteihin ei tänä vuonna osallistuta. Vaikka on rokotussuoja, silti pitää jonkin verran varoa, koska joukossa voi olla niitäkin, joita ei ole rokotettu.

Epidemian paheneminen Suomessa ja myös Etelä-Pohjanmaalla mietityttää Jussilaa.

– Ei yksistään joulun takia vaan kaiken kaikkiaan pikku hiljaa pitäisi päästä normaaliin elämään.

Esa Jussila patistelee ihmisiä ottamaan koronarokotuksen. Hänen mielestään rokottamattomuus kertoo välinpitämättömyydestä. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Etelä-Pohjanmaan koronakoordinaatioryhmä Nyrkki esittää aluehallintovirastolle kokoontumisrajoitusten tiukentamista Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Nyrkki esittää, että ensi maanantaista kuukaudeksi eteenpäin sisätiloissa tapahtuviin yleisötilaisuuksiin ja -tapahtumiin voisi osallistua enintään 50 henkilöä, mikäli tilaisuudessa ei ole kaikille osallistujille istumapaikkoja.

Lääkäri: Tilanne eri kuin viime jouluna

Osastonylilääkäri Raimo Jokisalo Seinäjoen keskussairaalasta ennakoi rajoitusten toteutuvan Nyrkin ehdotuksen mukaisesti.

Vaikka koronatilanne maakunnassa on paha, Jokisalo huomauttaa, että tilanne on kuitenkin eri kuin vuosi sitten, jolloin varoiteltiin viettämästä joulua yhdessä isovanhempien kanssa.

– Nyt joulun juhlakauteen om mahdollista valmistautua rokotusten ansiosta terveysturvallisesti.

Jokisalon mukaan sukulaiset voivat kokoontua yhteen, kunhan kaikki on rokotettu ja muutenkin muistetaan ohjeet, esimerkiksi käsihygienia.

Omikronvirusmuunnoksen mahdollisella leviämisellä voi olla vaikutusta juhlakauteen, mutta missä määrin, sitä on mahdotonta sanoa vielä. Suomesta on toistaiseksi löytynyt kaksi koronavirustapausta, joissa epäillään olevan kyse uudesta muunnoksesta.

– Me tunnemme tätä varianttia varsin huonosti, miten se tarttuu ja minkälaista tautimuotoa se aiheuttaa, toteaa Jokisalo.

Hän kuitenkin painottaa, että ohjeet variantin varalta ovat periaatteessa samat kuin tähänkin asti koronaviruksen torjunnassa: etäisyydet, maskit, käsienpesu ja rokotukset.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun keskiviikkoon 1.12. kello 23:een saakka.