Suksivoidetehtaan tilat tuhoutuivat rajussa tulipalossa – yritys jatkaa Joensuussa, henkilöstö saanut kriisiapua

Sammutustyöt palopaikalla Joensuussa ovat päättyneet. Pelastuslaitos jatkoi jälkisammutus- ja vartointitöitä keskiviikkoaamuun saakka.

Tuli tuhosi tehtaan sisätilat täysin. Kuva: Ari Haimakainen / Yle

Joensuun Käpykankaalla eilen tulipalossa tuhoutuneen Vauhti Speed Oy:n tehtaan suksivoidetuotanto on tarkoitus aloittaa uudelleen mahdollisimman nopeasti.

Toimitusjohtaja Esa Puukilainen kertoo, että haasteena on löytää viranomaismääräykset täyttävät tilat ja laitteet.

Suksivoiteita ja muita tuotteita yrityksellä riittää, sillä niitä on eri varastoissa. Hyvä lumitalvi ennakoi kysyntää voiteille.

– Tuotteitamme on Joensuun lisäksi Vantaan ja Ruotsin varastoilla. Valtaosa ennakkotoimituksista oli jo toimitettu. Tuotteita on kaupoissa ja niitä saadaan tulipalosta huolimatta toimitettua lisää, Puukilainen sanoo.

Vauhti Speed on valmistanut myös käsidesiä. Myös sen kysyntä on jälleen kasvussa koronapandemian tuoreimman käänteen takia, mutta valmiiksi saadut tuotteet tuhoutuivat.

– Onneksi tuomme myös maahan Fischerin ja Onewayn tuotteita. Se on yrityksemme toinen jalka. Suksien ja sauvojen varasto on onneksi Vantaalla, liikemies Peder Planting toteaa. Planting on yksi yrityksen omistajista.

Tuli tuhosi tehtaan tuotantotilat sisältä täysin. Kuva: Petri Karvinen / Yle

Planting sanoo, että maajoukkueurheilijoiden huolto toimii normaalisti tulipalosta huolimatta. Rukan kisan jälkeen huollon varusteita on säilytetty tuotantotilojen ulkopuolella.

Palosta on koitunut mittavat taloudelliset vahingot. Jo tiistaina yrityksestä arvioitiin, että vahingot ovat miljoonaluokkaa.

– Olemme jo perustaneet evakkotoimitilat Joensuun keskustaan ja selvitämme parhaillaan, mistä saamme uusia laitteita. Olemme sitoutuneet tänne ja tuotanto jatkuu Joensuussa varmasti, Planting lupaa.

Henkilöstö on saanut kriisiapua

Vauhti Speedin henkilöstö on saanut keskusteluapua.

– Tilanne on surullinen ja oli lähellä, että tulipalolla olisi ollut vakavammat seuraukset. Olemme kiitollisia saamastamme kriisiavusta, Peder Planting sanoo.

Planting totea, että yrityksen henkilöstöllä ja johdolla on vahva henkinen pääoma ja tarkoitus on jatkaa entistä vahvempina eteenpäin. Myös talous on turvattuna.

– Henkilöstölle taataan työtä jatkossakin.

Tehtaassa oli palon syttymishetkellä töissä noin kymmenen ihmistä. Yksi paikalla olleista loukkaantui vakavasti ja kaksi lievästi. Vakavasti loukkaantunut henkilö on viety HUS:iin saamaan hoitoa palovammoihinsa.

Lumi on satanut tuhoutuneiden kalusteiden ja laitteistojen päälle. Kuva: Ari Haimakainen / Yle

Poliisi tutkii palon syttymissyytä

Tehtaassa oli toimitusjohtaja Esa Puukilaisen mukaan ajantasaiset järjestelmät tulipalojen torjumiseen.

Esimerkiksi automaattiset palo-ovet auttoivat rajoittamaan paloa vain tuotantotilaan.

Itä-Suomen poliisi on käynnistänyt tutkinnan palon syttymissyystä. Selvityksen alla on myös muita tapahtumaan liittyviä seikkoja yhdessä pelastuslaitoksen ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

Poliisi ei epäile rikosta tapauksessa.

Tulipalosta kuuluneet pamaukset johtuivat todennäköisesti tiloissa olleista kemikaaleista. Kuva: Ari Tauslahti / Yle

Tulipalossa kuuluneet pamaukset johtuivat todennäköisesti kemikaaleista

Tulipalo syttyi tiistaina ennen kello 14. Sammutustöissä oli mukana enimmillään 40 pelastajaa. Palon jälkivartiointi luovutettiin keskiviikkoaamuna kello 9 aikaan tilojen omistajalle.

Palomestari Lauri Hirvonen Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo, että kemikaalit toivat lisähaastetta suurpalon sammutustöihin.

– Riskien kannalta tulipalo ei ollut tilastollisesti niinkään erikoinen, mutta esimerkiksi omakotitalon tulipaloon verrattuna oli tietysti isommat riskit.

Haasteena oli myös se, että paikalle tarvittiin nopeasti suuri määrä vettä. Palon edetessä vettä tykitettiin nostolava-auton avulla tehtaan katon kautta.

Hirvosen tietojen mukaan tiloissa oli 10 000 litraa kemikaaleja. Niistä osa oli etanolia, joka on herkkää syttymään.

– Tulipalosta kuuluneet tussahdukset ja isommat leimahdukset johtuivat luultavasti näistä kemikaaleista.

Palon arvellaan saaneen alkunsa tuotantotiloissa sijaitsevasta liuotinvarastosta.

Tulipalo levitti savua laajalti lähiympäristöön. Kuva: Ari Tauslahti / Yle

Lue myös: