Nelostiellä Äänekoskella kolmen auton peräänajokolari – liikenne sujuu jälleen molempiin suuntiin

Onnettomuus haittasi liikennettä aluksi sekä pohjoiseen että etelään päin ajettaessa.

Kuva: Yle

Nelostiellä Äänekoskella tapahtui keskiviikkona aamupäivällä noin kello 10.30 aikaan liikenneonnettomuus.

Keski-Suomen pelastuslaitokselta päivystävä palomestari Samuel Leppämäki kertoo, että kyse oli kolmen henkilöauton peräänajokolarista. Autoissa oli yhteensä neljä ihmistä. Leppämäen mukaan he kaikki olivat päässeet ulos autoista omin avuin.

Onnettomuupaikka oli Ouluntiellä Karvalahden ja Liimattalan välillä noin kymmenen kilometriä Äänekoskelta pohjoiseen.

Onnettomuuden vuoksi ajokaistoja suljettiin liikenteeltä. Noin kello 11.40 saatiin auki myös Oulun suuntaan menevä kaista.

Päivitetty tietoja onnettomuudesta klo 11.09

Päivitetty tieto, että ajokaista avattu liikenteelle klo 11.46