Hyppää sisältöön

Kysely: Epävarma tulevaisuus piinaa satakuntalaisia matkailuyrityksiä

Korona-aika on pannut matkailualan yritykset lujille. Kyselyyn vastanneista matkailuyrityksistä puolet ei osannut arvioida, milloin liiketoiminta palaa normaaliksi.

Kysely koronan vaikutuksista tehtiin matkailuyrityksille loka-marraskuun vaihteessa. Kuvituskuva. Kuva: Antti Mikkola / Yle

Satakuntalaisille matkailuyrityksille tehdyn kyselyn mukaan alalla on suuri epävarmuus liiketoiminnan tulevaisuudesta. Korona-ajan nopeasti muuttuvat määräykset kuormittavat yrityksiä ja osaavasta henkilökunnasta on pulaa.

Kyselyyn koronan vaikutuksista vastasi 43 yrittäjää loka-marraskuun vaihteessa. Puolet vastaajista ei osannut arvioida, milloin liiketoiminta normalisoituu.

Kyselyn tekivät yhdessä Satakunnan ammattikorkeakoulun matkailun kehittämiskeskus, Satakunnan matkailuyrittäjät ry ja Satakuntaliitto.

Kotimaan matkailijoita liikkeellä enemmän

Kotimaan matkailu on lisännyt suosiotaan pandemian aikana ja Satakuntaan tultiin kyselyn mukaan lomailemaan erityisesti lähimaakunnista ja pääkaupunkiseudulta.

Pyöräilijät, luonto- ja kalastusmatkailijat erottuivat kasvavina asiakasryhminä. Bussiryhmien, yritysasiakkaiden sekä erilaisten tapahtumien tuomien asiakasvirtojen puuttuminen heikensi kuitenkn yritysten kannattavuutta.

Lähialueen palveluille toivotaan käyttäjiä

Matkailuyrittäjät toivovat paikallisten asukkaiden käyttävän lähipalveluja entistä enemmän. Paikallisista palveluista voi nauttia monella tavalla.

– Toivottavasti jokainen kuluttaja käyttää aktiivisesti lähialueen palveluita. Varaa staycation-miniloma vaikkapa oman paikkakunnan hotellissa, hanki raaka-aineet ja jouluruoat pieniltä toimijoilta, osta lahjaksi elämyksiä, nauti herkullisia aterioita ravintoloissa ja vietä talviloma omassa maakunnassa, suosittelee tiedotteessa Satakunnan matkailuyrittäjät ry:n puheenjohtaja Terja Wahlberg.