Seinäjoen ensimmäinen julkisten tilojen ääniteos Kalevan navettaan

Luvassa on kaupunkiääniä, kanteleen soittoa ja laulua. Ääniteos on saanut nimekseen Joutohetki/Kauas.

Muusikko Maija Pokela on Etelä-Pohjanmaalla asuva kanteleensoittaja ja laulaja. Hänen ja äänitaiteilija Mikko H. Haapojan ääniteos julkistetaan perjantaina Kalevan navetassa. Kuva: Jimmy Träskelin

Seinäjoki on saamassa tiettävästi kaupungin ensimmäisen julkisten tilojen ääniteoksen. Äänitaiteilija Mikko Haapojan ja muusikko Maija Pokelan ääniteos Joutohetki/Kauas sijoitetaan Kalevan navettaan.

Teos asennetaan kulttuurikeskukseen tänään torstaina ja julkistetaan perjantaina. Installaatiossa Haapojan äänimaisemien kanssa soivat Pokelan kantele ja laulu.

– Joutohetki/Kauas vie konserttikanteleen ja kaupunkiäänimaisemien voimin torin kulmalta joen kuohuihin ja kevään lämpöisiin auringonsäteisiin, teosta kuvataan Taideyliopiston tiedotteessa.

Teos tulee Kalevan navetan ensimmäisen kerroksen porraskäytävään. Se on kuultavissa huomisesta lähtien maksutta aina kulttuurikeskuksen ollessa auki.

Tilaus Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksiköltä

Äänimaiseman tekemistä on tukenut Seinäjoen yliopistokeskus. Teoksen on tilannut Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikkö.

– Halusimme osaltamme olla vahvistamassa Kalevan navetan hienoja taidesisältöjä tuomalla tilaan pysyvän teoksen, joka kuvastaa yksikkömme erityisosaamista, musiikkia, Sibelius-Akatemian Seinäjoen yksikön vt. päällikkö Piia Kleemola-Välimäki kertoo Taideyliopiston tiedotteessa.

Musiikin maisteri Maija Pokela on Etelä-Pohjanmaalla asuva kanteleensoittaja ja laulaja, joka työskentelee monipuolisesti kansanmusiikin kentällä. Hän soittaa pääasiassa 38- ja 15-kielisiä. Pokela esiintyy ympäri maailmaa eri projektien ja kansanmusiikkiyhtyeidensä kanssa.

Musiikin maisteri Mikko H. Haapoja on musiikin tuottaja sekä media- ja äänitaiteilija Helsingistä. Ääniteoksissaan hän keskittyy usein luonto- ja kaupunkiäänimaisemien rajamaille. Haapojan teoksia on esitetty muun muassa Oslossa ja New Yorkissa, useissa eri EBU-radioissa sekä Helsingissä kaupunginmuseolla, Musiikkitalolla, kaupungintalolla ja avoimessa kaupunkitilassa päärautatieaseman metrolaitureita myöten.