Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Ahtaasta asumisesta on tullut suomalainen kansallislaji.

Suomessa rakennetaan enemmän pieniä kerrostaloasuntoja kuin monissa muissa Euroopan maissa. Noin 40 prosenttia rakennettavista huoneistoista on alle 37 neliömetrin kokoisia.

Esimerkiksi Tanskassa vain 7,5 prosenttia kaikista kerrostaloasunnoista on alle 50 neliömetrin kokoisia. Britanniassa uudisrakennuksissa pienten asuntojen määrä on pysynyt pitkään 9–14 prosentissa.

Tiedot käyvät ilmi Helsingin yliopiston kaupunkimaantieen professorin Mari Vaattovaaran vetämän tutkimusryhmän pian julkaistavasta tutkimuksesta, johon Yle sai mahdollisuuden tutustua etukäteen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Nordic Journal of Architectural Research -lehdessä julkaistavassa artikkelissa tutkijat analysoivat 4 000 valmistunutta tai lähitulevaisuudessa rakennettavaa kerrostalokohdetta kuudessa Suomen suurimmasta kaupungista.

Tulokset yllättivät tutkijat.

– Pienten asuntojen määrä oli paljon odotettua suurempi. Niitä rakennetaan yksinkertaisesti liikaa, professori Vaattovaara sanoo.

Hänen mukaansa pienten asuntojen ongelma on siinä, että ne ovat usein hyvin samankaltaisia, putkimaisia huoneita vieri vieressä pitkän käytävän varrella.

Tällaiset asunnot ovat vaikeasti kalustettavia, niissä on vähän luonnonvaloa ja säilytystilaa, Vaattovaara listaa.

– Ei tämä ole kestävää, laadukasta rakentamista, professori väittää.

Vaattovaara vertaa kaikista pienimpiä, alle 20 neliön koteja hotellihuoneisiin. Niitä ei ole tarkoitettu pitkään asumiseen.

Asiassa on kuitenkin yksi mutta: pääkaupunkiseudulla miniasuntoihin jonotetaan.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Ei tämä minua ahdista ollenkaan, Roope Lipsanen sanoo levittäessään käsiään asuntonsa olohuoneessa.

Lipsasen sormenpäistä on vielä jokunen sentti matkaa huoneen seiniin, mutta ei tässä asunnossa totta vie turhia teutaroida. Lattiapinta-alaa on 15,5 neliömetriä, ja sen huomaa.

Eteinen on samalla keittiö, ja sieltä on yksi askel olohuoneeseen.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kiistellyt Martinlaakson 15,5 neliömetrin miniyksiöt täyttivät marraskuussa neljä vuotta. Toimittaja Don Lehtinen kyseli niissä asuvilta Pia Koskiselta ja Matti Lepistöltä, miten niissä mahtuu olemaan.

Lipsanen pitää itseään yhtenä onnekkaista. Hän pääsi ensimmäisten joukossa muuttamaan vuonna 2017 valmistuneeseen minikotiin Vantaan Martinlaaksossa.

Saton rakennuttamassa kohteessa on 68 identtistä asuntoa.

– Pieni koko luo kodikkuutta. Täällä ei ole paljoa siivottavaa ja tavarat löytyvät, koska niitä on se verran vähemmän. Valoa täällä kyllä riittää, Lipsanen kuvailee.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– En ymmärrä, miksi professori Vaattovaaran pitää väkisin todistella, että näissä asunnoissa on jotenkin vaikea elää, hän jatkaa.

Lipsanen pitää kodistaan, koska hän on 24-vuotias menevä nuori.

Minikodit on lähtökohtaisesti suunniteltu juuri hänen kaltaisilleen ihmisille, jotka eivät vietä paljoa aikaa neljän seinän sisällä.

Tässä on tutkijoiden mukaan ongelman ydin. Suomessa ei tule pitkällä tähtäimellä olemaan tarpeeksi nuoria täyttämään näitä asuntoja.

– Syntyvyyden laskiessa myös nuorten ikäluokkien määrä tulee laskemaan, Vaattovaara sanoo.

Nuorten sijaan tyypillinen yksineläjä on jo nyt vanhus, joka viettää paljon aikaa kotonaan.

Koronanepidemian tuoman etätyön myötä myös Lipsanen on saanut kosketuksen myös tähän elämään.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

– Pakkohan asunnolta oli päästä pois viikonlopuksi. Kyllä siinä alkaa päätä vähän kiristää, Lipsanen kuvailee.

Kaikki eivät ole pandemiaa miniasunnoissa jaksaneet. Asukkaiden vaihtuvuus on ollut suurta. Lipsanen arvelee silti, että yleisin syy pois muuttamiseen on edelleen kumppanin löytyminen.

Sama pätee tietysti myös toisinpäin. Tampereella Atte Westerberg, 25, muutti miniasuntoon, kun parisuhde päättyi ja oli löydettävä pienempi asunto.

Hän vuokrasi 33 neliön uuden yksiön Härmälänrannasta.

– Tässä elämäntilanteessa en tarvitse lisää tilaa, Atte Westerberg kertoo.

Asunto on pohjaratkaisultaan tyypillinen uusi minikoti, eli se on putkimainen. Ulkoseinän levyinen korkea ikkuna valaisee hyvin asunnon, vaikka ikkunan edessä lasitettu parveke.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Westerbergin mielestä asunnon paras puoli on juuri valoisuus. Hän hämmästelee, miten hyvin mainiosti asunto on kaikin puolin suunniteltu.

– Luonnonvalo on todella tärkeää itselleni.

Yrittäjäopintojaan päättävä Westerberg kehuu myös asunnon säilytystilojen runsautta. Hän ei löydä minikodistaan sitä nurjaa puolta, mistä arkkitehtitutkijat murehtivat.

Pieni koti ei myöskään rajoita sosiaalista elämää, koska talosta voi vuokrata viiden euron tuntitaksalla sauna- ja oleskelutilat illanviettoja varten.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Miksi näitä pienen pieniä asuntoja rakennetaan juuri Suomessa näin paljon?

Koska ne tuovat rakentajille enemmän voittoja kuin tilavammat ja laadukkaammat asunnot, professori Vaattovaara arvioi.

SATOn vt. toimitusjohtaja Antti Aarnio ei täysin allekirjoita Vaattovaaran kritiikkiä.

Hän muistuttaa, että asumisen hinta on Suomessa korkea ja neliöistä tinkiminen on kuluttajan keino laskea tätä kustannusta. Aarnion mielestä pieniä pieniä asuntoja ei voi ykskantaa luonnehtia laadultaan heikoiksi.

– Yksi ihminen voi pitää avaraa tilaa laatuna. Toiselle taas edullinen, pieni ja helppohoitoinen koti voi olla laatua jossain elämänvaiheessa, Aarnio sanoo.

Toimitusjohtajan mukaan pienten asuntojen tuotanto nousee kysynnästä, joka on perhekoon pienentyessä viime vuosina kasvanut. Aarnio korostaa, että on tärkeää tarjota erilaisia asumisvaihtoehtoja.

Sijainti on monelle asunnon kokoa tärkeämpi valintakriteeri, toimitusjohtaja jatkaa.

Professori Vaattovaaran näkee, että kehityksen pohjimmainen syy on siinä, rakennuskannan säätelyssä on Suomessa epäonnistuttu. Kerrostaloasuntojen minimikooksi on nykyään määritelty 20 neliömetriä, mutta tätäkin pienempiä asuntoja voidaan rakentaa poikkeusluvalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Kansainvälisesti näin löyhä säätely on poikkeuksellista.

Esimerkiksi Britanniassa uusien yksiöiden on oltava vähintään 39 neliömetrin suuruisia. Tiheään asutussa New Yorkissakin oli aina vuoteen 2016 saakka kiellettyä rakentaa alle 37 neliömetrin kokoisia asuntoja.

Vaattovaaran mukaan myös Suomessa asuntojen suunnittelu ja tuotanto on ennen koettu tärkeäksi osaksi sosiaalipolitiikkaa. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa ja erilaisia tukijärjestelmiä luotaessa on ajateltu paljon juuri huono-osaisten asemaa.

Viime vuosikymmeninä tämä kytkös on professorin mukaan heikentynyt.

Kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen muuttuminen entistä markkinalähtöisemmäksi sisältää kuitenkin riskejä, sillä kuluttajat tai rakentajat eivät kykene katsomaan asioita pitkällä tähtäimellä.

– Nyt rakennetut talot jäävät markkinoille seuraavaksi 50 vuodeksi, professori Vaattovaara muistuttaa.

Vuokra-asuntoja rakentavan Saton toimitusjohtaja kiistää väitteet lyhytnäköisyydestä.

– Olemme pitkäaikainen vuokra-asuntojen omistaja ja meille on tärkeää, että asuntoihimme on kysyntää tulevaisuudessakin, Aarnio sanoo.

– Rakennusten suunnittelussa käytetään kevyitä väliseiniä, jotka poistamalla pieniä asuntoja voidaan helposti yhdistää isommiksi huoneistoiksi, mikäli niille on myöhemmin enemmän kysyntää, toimitusjohtaja jatkaa.

Juuri nyt Vantaan Martinlaaksossa asuva Roope Lipsanen on tyytyväinen miniasuntoonsa.

Toki näin suomalaiset ihmiset yleensä sanovat, kun heiltä kysytään elämästä tai asunnosta. Suomalaisen yhteiskuntatutkija JP Roos on joskus kutsunut tätä ilmiötä "onnellisuusmuuriksi".

Miniasuntoja kritisoiva professori Vaattovaara asuu itse Espoossa hiekkatien päässä sijaitsevassa vanhassa omakotitalossa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lipsaselta on pakko kysyä, eikö hän kuitenkin päivän päätteeksi haluaisi vaihtaa omaa asuntonsa professorin isoon taloon.

– No…en...Lipsanen empii ja katsoo kysyvästi.

Voit keskustella aiheesta 9.12. klo 23 asti.

Lue seuraavaksi:

Tuija Siltamäen kolumni: Lopettakaa typerien minikotien pakottaminen ja rakentakaa kunnon asuntoja

Asunnoista rakennetaan yhä pienempiä vastoin vuokralaisten haaveita: Niina Lehtonen nukkuu olohuoneessa, jotta lapsilla on tilaa leikkiä

Asuntosijoitusbuumille ei näy loppua – vanhukset kilpailevat asuntosijoittajien kanssa kasvukeskustojen pienistä asunnoista