Meri-Lapissa perutaan leikkauksia pahenevan koronatilanteen vuoksi – keskussairaalaan on perustettu koronapotilaille erillinen teho-osasto

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri vetoaa alueen väestöön koronaturvatoimien huomioimiseksi ja suosittelee vahvasti koronarokotteen ottamista.

Länsi-Pohjan keskussairaalassa joudutaan perumaan suunniteltuja leikkauksia, koska tällä hetkellä sairaalassa voidaan hoitaa vain päivystyksellinen ja hyvin kiireellinen leikkaustoiminta. Kuva: Antti Ullakko / Yle

Länsi-Pohjan keskussairaalassa perutaan suunniteltuja leikkauksia Meri-Lapin pahenevan koronatilanteen vuoksi.

–Perumme sellaisia, joiden siirto ei vaikuta pysyvästi potilaan terveydentilaan muutaman kuukauden siirrolla, vaikka aiheuttaakin inhimillistä kärsimystä esimerkiksi kipujen ja odottelun vuoksi, kuten esimerkiksi keinonivelleikkaus, kertoo johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.

Tällä hetkellä sairaalassa voidaan hoitaa vain päivystyksellinen ja hyvin kiireellinen leikkaustoiminta.

– Tilanne on vaikea. Elektiivisen leikkaustoiminnan alasajo vaarantaa muiden sairauksien hoitoa ja hoitovelkaa on jo olemassa pandemian ajalta, vaikka kukaan ei tarkkaan tiedä hoitovelan suuruutta, Taskila kuvaa.

Negatiivista palautetta tulee ja sijaisista on pulaa

Taskila kertoo, että työn kuormittavuus on kasvanut.

– Yleisesti ottaen sairaalassa on ollut vaikea saada hoitohenkilökuntaa sijaisuuksiin. Samaa vaikeutta on ollut alueen kunnissa, kun näytteenottoihin ja jäljitykseen on väkeä lisätty. Tämä lisää töissä olevien kuormitusta, hän sanoo.

Keskussairaalaan on jouduttu perustamaan koronapotilaille erillinen teho-osasto, jonka toiminta vaatii ympärivuorokautista hoitohenkilökuntaa muusta toiminnasta.

Taskila toteaa, että erillisen tehon perustaminen on iso ponnistus.

– Vaaditaan vuorokauden ympäri ammattitaitoinen väki töihin samalla, kun joudutaan huolehtimaan myös niin sanotun puhtaan tehon potilaista ja henkilökunnan riittävyydestä siellä.

Taskila lisää, että myös näytteenottajat ja tartunnanjäljitystä tekevät ovat lujilla.

– Töitä on tehty pitkään pienellä porukalla. Väki on töihin sitoutunutta ja tekee jatkuvasti merkittäviä joustoja. Huoli on heidän jaksamisestaan, koska paljon negatiivista palautetta tulee vastaan tuossa työssä, Taskila sanoo.

Alueen asukkaisiin vedotaan

Sairaanhoitopiiri vetoaa Meri-Lapin väestöön koronaturvatoimien huomioimiseksi, jotta sairaalakuormitus saadaan vähenemään ja vaikea tilanne helpottuisi.

Taskila kuvaa tilannetta ristiriitaiseksi.

– Meillä olisi hyvä ja turvallinen työkalu välttää tällainen, mutta sitä ei käytetä. Viime vuonna pandemian pahaan aikaan tätä mahdollisuutta- eli rokotusta ei ollut.

Sairaanhoitopiiri suositteleekin vahvasti rokotuksen ottamista.

– Rokottamattoman riski sairaalahoitoon joutumiselle on 20-kertainen ja tehohoitoon joutumiselle 33 –kertainen THL:n mukaan, Taskila perustelee.

Jouluna haluttaisiin hengähtää

Taskila pitää mahdollisena, että yhteiskuntaa joudutaan jälleen sulkemaan.

– Jos väestö ei herää tilanteeseen ja hakemaan rokotteita niin on suuri riski sille, että edessä on sulkutila hallituksen painaessa hätäjarrua.

Taskila lisää, että tehohoito on jo nyt ylikuormittunut koko maassa. Tilanne on kaikin puolin raskas myös henkisesti.

– Lähestyvä joulun aika ei helpota tilannetta. Me kaikki haluaisimme hetken hengähdyksen ja aikaa perheen kanssa, Taskila sanoo.

Edit 2.12.2021 kello 14.30: Juttua on päivitetty Jyri J. Taskilan kommenteilla.