Koronamuunnos varjostaa matkailun joulusesonkia – matkoja siirretään myöhemmäksi kun omikron lisää epävarmutta

Talven ja kesän matkojen kauppa käy matkatoimistojen mukaan hyvin. Moni kuitenkin odottaa tietoja omikronista ja siirtää matkan varaamista.

Helsinki-Vantaan lentokentän uusi terminaali avautui keskiviikkona. Saapuvien lentojen puolella oli vilkasta. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Matkatoimistojen mukaan omikron-virusmuunnos on saanut matkustajat varuilleen, mutta mitään suurta matkustuspakoa ei ole näkyvissä. Jotkut suomalaiset ovat kuitenkin siirtäneet matkojaan uuden koronamuunnoksen takia.

– Jonkin verran asiakkaat ovat siirtäneet matkojaan esimerkiksi myöhempään talveen tai ensi kesään, Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Mari Kanerva kertoo.

Myös matkatoimisto TUI:n viestintäpäällikkö Laura Aaltonen kertoo, että asiakaspalvelusta on kysytty mahdollisuuksia siirtää tai peruuttaa matkoja.

Matkoja siirretään mutta ei juuri peruuteta kokonaan. Tähän vaikuttavat myös matkojen myyntiehdot. Koronan alkuaikoina matkatoimistot ja lentoyhtiöt olivat hyvin joustavia ja matkan perumisesta sai rahat takaisin. Nyt matkojen myyjät tarjoavat reissun siirtämistä, jos haluaa välttää kuluja.

Jos asiakas on varannut matkansa pandemian aikana, hänen odotetaan ottaneen itse huomioon tilanteen epävarmuudet. Matkanjärjestäjät myyvät myös kylkiäisinä matkan muutos- ja peruutusturvaa.

Aurinkomatkojen viestintäpäällikön Mari Kanervan mukaan asiakkaat luottavat siihen, että matkatoimistot tekevät matkoja vain kohteisiin, joihin kannattaa korona-aikana mennä. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Lentokoneessa on nyt turvallista

Toisaalta monet pitävät matkustamista nyt hyvin turvallisena toisin kuin pandemian alussa. Esimerkiksi lentokoneeseen kanssamatkustajilta on vaadittu koronapassi.

– Pitää olla rokotteet ja koronapassit, ja nyt esimerkiksi Thaimaahan pitää olla rokotteiden lisäksi mukana negatiivinen pcr-testitulos, niin on turvallista nyt matkustaa, Aaltonen sanoo.

Pandemian kanssa on myös totuttu elämään, niin että uudet virusmuunnokset eivät heti hätkäytä matkustajia.

– Asiakkailla on varmasti vahva luottamus siihen, että kun matkanjärjestäjän matkalle lähdetään, niin matka toteutetaan vain silloin, kun se on lomailun arvoista ja reissussa voi olla huoletta, Kanerva sanoo.

TUIn viestintäpäällikkö Laura Aaltonen sanoo, että rokotteet ja koronapassi ovat tehneet matkustamisesta turvallista pandemian alkuun verrattuna. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Kysymyksiä matkatoimistoihin tulee paljon. Ne liittyvät maahantuloon ja vaadittuihin asiakirjoihin.

– Seuraamme tarkasti Suomen ja kohdemaiden matkustussuosituksia. Nehän saattavat muuttua yhdessä yössä, mutta tällä hetkellä ne eivät ole muuttuneet mihinkään kohteissa, joihin lennämme, Aaltonen sanoo.

Alussa korona sai perumaan matkoja

Helsinki-Vantaan lentoasemalla tamperelainen Ulla Valanto sanoo, että ajatus koronasta on matkalla koko ajan takaraivossa ja tekee varovaisemmaksi.

Hän käy paljon ulkomailla tapaamassa sukulaisia, mutta muutoin matkakohteita kannattaa hänen mukaansa nyt valikoida.

– Esimerkiksi turistimatkoissa katsoo tarkemmin, ettei lähde vaikka Etelä-Afrikkaan.

Muuramesta liikkeelle lähtenyt Otto Alaluusua sanoo, ettei uusi virusmuunnos vielä huolestuta. Korona-aika on kuitenkin saanut jättämään matkoja väliin.

– Silloin alussa tuli peruttua matkoja, ja se oli myös silloin helppoa koska lentoyhtiöt antoivat palautusrahoja helposti, mutta nyt se on taas vähän vaikeutunut. Kynnys on korkeammalla.

Matkustajat kiirehtivät lennolle Helsinki-Vantaan uudessa terminaalissa. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Keväälle ja kesälle varataan matkoja

Vaikka omikron lisäsi epävarmuutta, matkoja uskalletaan varata myöhemmäksi. Lentoyhtiöt ja matkanjärjestäjät myivät juuri päättyneen Black Fridayn aikana matkoja ensi kevääksi ja kesäksi moninverroin ennakoitua enemmän. Kaupunkilomat kävivät kaupaksi jopa enemmän kuin ennen pandemiaa.

– Suomalaiset varasivat sankoin joukoin talvelle ja kesälle matkoja, TUI:n Aaltonen sanoo.

– Kaikki myyntitavoitteet ylittyivät reilusti, Aurinkomatkojen Kanerva sanoo.

Matkojen myynnissä on silti pitkä matka koronaa edeltävään tasoon. Suomen Matkailualan Liiton puheenjohtajan Heli Mäki-Fräntin mukaan matkojen myynti oli syksyllä liki 60 prosenttia miinuksella verrattuna vuoden 2019 syksyyn.

Alan henkilöstöstä on yhä lomautettuna vajaa kolmasosa, eikä omikron-variantti lupaa hyvää.

– Nyt pohditaan uusia lomautuksia, ellei matkojen myynti lähde liikkeelle, Mäki-Fränti sanoo.