Kolmas rokote on nyt "tarjolla" kaikille aikuisille, mutta esimerkiksi Helsingissä sitä voi joutua odottamaan pidempään kuin muualla

Mitä enemmän kunnassa on yli 60-vuotiaita ja riskiryhmäläisiä, sitä pidempään muut saavat odottaa kolmatta rokotusta.

Sairaanhoitaja Aishwarya Gauli antoi koronavirusrokotteita Helsingin Messukeskuksen koronarokotuspisteellä 15. lokakuuta 2021. Kuva: Benjamin Suomela / Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL esitti eilen, että kaikille 18 vuotta täyttäneille tarjotaan mahdollisuutta kolmanteen koronarokotusannokseen. Edellytyksenä on, että toisesta annoksesta on kulunut 5–6 kuukautta.

Rokotusten antamisen hoitavat kunnat ja kuntayhtymät, jotka nyt päivittävät ohjeita ja aikatauluja omille verkkosivuilleen.

Erimerkiksi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote on jo kertonut tarjoavansa kolmatta rokotetta kaikille yli 18-vuotiaille.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek ennakoi Yle Radio Suomen päivälähetyksessä tänään perjantaina, että kolmannet rokotukset etenevät eri tahtiin eri kunnissa.

– Emme ole tehneet tarkkaa selvitystä, mutta olen ymmärtänyt että se vaihtelee hyvin paljon. Esimerkiksi Helsingissä, missä on paljon vanhaa väestöä, paineet ovat ihan toisenlaiset kuin kunnassa, jossa on enemmän nuorempaa porukkaa, Nohynek sanoo.

THL:llä todellinen huoli riskiryhmistä

Nohynek muistutti, että yli 60-vuotiaiden ja riskiryhmiin kuuluvien rokottaminen kolmanteen kertaan on vahva suositus. Sen sijaan muille "tarjotaan mahdollisuus", eivätkä nämä saisi ohittaa haavoittuvammassa asemassa olevia rokotusjonossa.

– Riskiryhmien kohdalla meillä on todellinen huoli, että suoja vakavaa tautia kohtaan heikkenee, kun mennään 5–6 kuukauden tuolle puolen. Nuoremmilla suojateho säilyy erittäin hyvänä vielä yli 6 kuukauden. Siksi heille tarjotaan mahdollisuutta, mutta se ei ole vahva suositus.

Lasten rokotteita vielä odotellaan

Koronarokotetta tarjotaan myös 5–11-vuotiaille lapsille, mikäli he kuuluvat riskiryhmään tai heidän lähipiirissä on ihmisiä, joiden vastustuskyky on heikentynyt.

Heille on tilattu lapsia varten tehtyjä rokotteita, jotka näillä näkymin saapuvat Suomeen viikolla 50 tai 51.

Kuuntele Hanna Nohynekin haastattelu kokonaisuudessaan Yle Areenassa (haastattelu alkaa kohdasta 5:30).

Voit keskustella aiheesta lauantaihin 4.12.2021 kello 23 saakka.