Hyppää sisältöön

Seinäjoki kisaa vuoden liikkuvimman kunnan tittelistä urheilugaalassa

Tammikuussa järjestettävässä valtakunnallisessa urheilugaalassa riittää taas jännitettävää. Seinäjoen kaupunki ylsi kolmen kärkeen ja on ehdolla vuoden liikkuvimmaksi kunnaksi.

Seinäjoen Joupiskan talviurheilukeskus. Arkistokuva. Kuva: Pasi Takkunen / Yle

Seinäjoen kaupunki kisaa vuoden liikkuvin kunta -tittelistä Suomen urheilugaalassa.

Seinäjoki on ollut ehdolla aiemminkin, mutta on nyt ensimmäistä kertaa kärkikolmikossa yhdessä Joroisten ja Janakkalan kanssa. Voittaja selviää vuoden 2022 valtakunnallisessa urheilugaalassa tammikuun kolmastoista päivä. Yle lähettää tapahtuman suorana.

Suomen liikkuvin kunta -kilpailu on yksi Urheilugaalan palkintoluokista ja sen järjestää Kuntaliitto yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa.

Tänä vuonna kilpailun teema on kestävä kehitys liikunnallisen elämäntavan vahvistamisessa. Voittajan valinnassa kiinnitetään huomiota siihen, miten kunta edistää kuntalaisten monipuolista liikkumista ja vahvistaa ekologista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä.

Liikuntatoimenjohtaja Jari Mäkelän mukaan Seinäjoen tärkein voimavara on yhteistyö, jota tehdään seurojen ja järjestöjen kanssa.

– Ekologinen kestävyys näkyy monipuolisissa liikuntareitistöissä sekä ulkoliikuntapaikoilla. Sosiaalinen kestävyys tarkoittaa meille yhteisöllisyyttä ja tasavertaisuutta: kaikilla on mahdollisuus liikkua kaupungissa ja kaupungin liikuntapaikoilla. Panostukset liikuntaan ja liikuntapaikkoihin vähentävät terveyskuluja, toteaa Mäkelä.