Koronatartunnat kasvussa Essoten alueella – kolmansia rokotteita annetaan nyt kaikille täysi-ikäisille

Kolmas rokotuskierros laajennettiin koskemaan kaikkia täysi-ikäisiä. Etelä-Savossa ryhdyttiin välittömästi toimeen.

Tehosterokotteita on jaettu hyvää vauhtia Etelä-Savossa jo tähän mennessä. Arkistokuva. Kuva: Antti Karhunen / Yle

THL laajensi torstaina suosituksiaan liittyen koronarokotuksiin: kolmatta rokotetta suositellaan nyt kaikille täysi-ikäisille. Sosteri ilmoitti perjantaiaamuna aloittavansa kolmansien rokotteiden laajemman jakelun välittömästi.

Myös Essoten ilmoitti perjantaina antavansa kolmansia rokotuksia kaikille täysi-ikäisille, joilla on kulunut vähintään viisi kuukautta toisesta annoksesta. Immuunipuutosta sairastavilla toisesta annoksesta tulee olla kulunut vähintään kaksi kuukautta.

– Näemme, että rokotteiden teho varsinkin infektioiden ehkäisyssä alkaa heiketä viiden kuukauden kohdalla. Sairaala- ja tehohoitoa vaativan taudinkuvan ehkäisyssä rokotesuojan teho näyttäisi kestävän ainakin puoli vuotta, pandemiapäällikkö Hans Gärdström arvioi tiedotteessa.

Kolmansia rokotteita saa ainoastaan ajanvarauksella.

– Pyrimme resurssiemme puitteissa avaamaan rokotusaikoja myös iltoihin ja viikonlopuille, sillä on erittäin tärkeää viimeistään nyt hankkia rokottautumalla suojaa koronataudin vakavaa muotoa vastaan, Gärdström painottaa.

Essoten alueella on kuluvan viikon aikana todettu jo 44 koronavirustartuntaa. Tartuntatahti on nyt kovinta tämän syksyn aikana. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kaksi potilasta koronataudin vuoksi.