Jaksaa, jaksaa!

Miten tätä jaksaa, eikö tämä koskaan lopu? Näin tuskailee moni, kun koronapandemia jälleen kiristää otettaan meistä. Ylen kuvajournalisti Silja Viitala kuvasi suomalaisia kaksi päivää ja huomasi, että keskellä koronapandemiaa ja vuoden pimeintä aikaa ihmiset löytävät arjestaan yllättävääkin valoa.

Lahja ja Helle Jaskari koristelivat joulukalenterin luukun yhdessä äitinsä Riikka Haikaraisen, Samuel Pollockin ja muiden naapureiden kanssa.

"On ilo tuntea naapurinsa"

Riikka Haikarainen, Helsinki:

“Lapsiperheiden yhteisenä ponnistuksena yhteisöllisen kerrostalomme ikkunaan Jätkäsaaressa rakennettiin joulukalenterin ensimmäinen luukku. Olemme tehneet tällaisen aiemminkin, tämä on kehittynyt vuosi vuodelta. Tänä vuonna teemana on satumetsä. Jouluaatoksi talon käsityökerhossa tehdään vielä toinen näyttävä luukku. Muut luukut ovat valaistuja numeroita ikkunoissa.

Koronaviruspandemia ottaa voimille. Olemme saaneet syksyllä järjestettyä parit juhlat talossa, ne ovat olleet suuria valonpilkahduksia. On ilo tuntea naapurinsa. Heidän kanssaan juttelu tuo tunteen, ettei ole yksin. Siskoni asuu talossa myös, samanikäisten lastensa kanssa, ja sulkutilankin aikaan serkukset pystyivät leikkimään yhdessä ulkona. Perhekäsityksen laajentaminen ystäviin, naapureihin ja tuttaviin kannattaa: tukiverkosto voi löytyä yllättäviltäkin tahoilta.”

"Olen yrittänyt joka päivä soittaa jollekin kaverille, se on ollut mun juttu"

Eva-Lotta Backman, Espoo:

“Kun ei ole niin paljon ihmisiä, on turvallista hiihtää. Tuntuu hyvältä ja saa olla ulkona. Aurinko paistaa ja on lunta, aivan ihanaa. Kyllä taas jaksaa ja tästä saa voimaa! Olen ollut täällä melkein joka päivä latujen avaamisen jälkeen. Matkamittari meni nyt rikki, mutta yleensä hiihdän noin puolitoista tuntia.

Olen tehnyt vähän erilaisia juttuja kuin yleensä, vähän yksinäistä on ollut. Olen välttänyt isoja joukkoja. Kaipaan sosiaalisuutta, en ole käynyt juurikaan ravintolassa. Vedän jumpparyhmiä, kymmenen on paikalla ja kuulokkeiden kautta vaikka kuinka monta. Se on ollut vähän hankalaa, mutta siinä on oppinut paljon. Nyt löytynyt omikronmuunnos lannisti vähän, että vieläkö tämä jatkuu. Olen yrittänyt joka päivä soittaa jollekin kaverille, se on ollut mun juttu.”

"Asenne on oma valinta"

Jussi Ärling ja Mirjami Hagert, Espoo:

“Ryhmäpuhelut ystävien kanssa kantoivat keväällä 2020. Kun emme päässeet näkemään tuttavia, soitimme ryhmäpuheluja niin, että puhelu saattoi kestää tunteja ja jokainen teki sen aikana myös arkisia askareitaan kotona. Tuli olo, että ollaan yhdessä samassa tilassa. Taloa rakentanut kaveri soitteli videopuheluja ja sai kuulla kommentteja tekemisestään ja sen tavoista.

Keväällä 2020 olimme kaikki kotona, me ja tyttäremme Laura, ja se oli loppujen lopuksi hyvä asia. Tässä ajassa kun lapsi oppii kävelemään, seuraava asia, joka pitää opettaa, on kiire. Mutta keväällä kiire loppui. Etäkoulussa oli alkuun totuttelemista, mutta sitten se alkoi sujua. Ja kun se alkoi sujua, palattiin lähiopetukseen.

Yritämme tsempata toisiamme kaveripiirissä, emme puhu koronasta. Suunnittelemme ja yritämme elää normaalia elämää koronasta huolimatta. Ulkoilu auttaa, ja se, että aamulla herätessä päättää olla positiivinen. Negatiivinen ja positiivinen asenne ovat omia valintoja.”

"Asioiden valmiiksi saamisesta tulee hyvä mieli"

Emmi Paunonen, Helsinki:

“Olen jaksanut koronarajoituksia ryhtymällä puuhastelemaan kotona. Kesällä tein koruja, olen maalannut tauluja ja tehnyt käsitöitä, kolme viikkoa sitten aloin neulomaan. Nyt teemme äitini kanssa etänä yhdessä tilkkupeittoa. Asioiden valmiiksi saamisesta tulee hyvä mieli. Teen ajatustyötä ja päivät kuluvat koneella, joten tekee mieli saada aikaan jotain konkreettista. Minulle ei ole koskaan tehty koronavirustestiä, olen ollut kaksi vuotta terve.

Olen käynyt toimistolla välillä ergonomian vuoksi. Pandemian aikana olen vaihtanut kahdesti työtä ja aloittanut kahdesti etänä. Se on ollut haastavaa. Hankalaa on, kun ei näe kollegoita. Syksyllä näin kaikkia työkavereita kerran. Osa näki silloin toisensa ensimmäistä kertaa vuoteen. Vuosi sitten keväällä minulla oli vaikea tilanne rajoitusten kanssa, kun olin koko ajan yksin. Vertaistuki auttaa, vaikka sinkkukaverin kanssa ränttääminen. Samassa tilanteessa olevan kanssa puhuminen helpottaa, on tärkeää että joku ymmärtää.”

"Rajoituksia kohtaan voi suhtautua ottamalla vaikka vähän väkisin positiivisen asenteen"

Ville Räisänen, Helsinki:

“Alkusyksystä juoksin 3050 metriä Cooperin testissä. Silloin iloitsin, että olen nyt samassa kunnossa kuin armeija-aikoina 25 vuotta sitten. Pandemian aikana olen pystynyt käymään lenkillä noin joka kolmas päivä, aiemmin tuli käytyä 1-2 kertaa viikossa, jos sitäkään.

Syksyllä sain koronavirustartunnan kahdesta rokotteesta huolimatta. Tauti oli onneksi lievä, mutta aiheutti juoksemiseen kuuden viikon tauon. Väsymys jatkui pitkään. Nyt juoksu onneksi maistuu taas. Rajoituksia kohtaan voi suhtautua ottamalla vaikka vähän väkisin positiivisen asenteen. Raitis ilma ja metsä vievät ajatukset pois rajoituksista. Kelistä huolimatta, varuste- ja asennekysymys.”

"Kun on tunnin verran päivänvalossa, on parempi mieli"

Aila Janatuinen, Helsinki:

“Takku-koira on jokapäiväinen toveri, sekä työssä että vapaa-ajalla. Ja personal trainer. Minun ja Takun suhde on muuttunut korona-aikana tärkeämmäksi: kun kävi toimistolla töissä, tuntui ärsyttävältä, kun piti kiiruhtaa kotiin koiraa ulkoiluttamaan. Nyt on toisinpäin, koira ulkoiluttaa minua ja pakottaa lähtemään ruudun ääreltä liikkeelle.

Olen kokenut etätyön todella raskaana ja yksinäisenä. Tuntuu, että kavereitakin on nähnyt rajoitetusti. Valoisaan aikaan ulos lähteminen auttaa, ainakin minua. Kun on tunnin verran päivänvalossa, on parempi mieli. Lisäksi olen harjoittanut nettijoogaa ja se on rauhoittanut mieltä.”

Marketta Hormia ja David Crawford harjoittelivat Tapio Kentän (oikealla) kanssa samalla tunnilla.

"Ihmisten tapaaminen auttaa, edes etäisyyden päästä"

Tapio Kenttä, Helsinki:

“Ryhdyin opettelemaan ukulelen soittoa neljä vuotta sitten ilman aiempaa taustaa. Tutustuin ukuleleen aikoinaan kansantanssipiireissä. Se iski heti. Ukulele on pieni ja näppärä. Mandoliiniakin olen kokeillut, kerran. Vaimo sanoi, että ei kerrostalossa. Sosiaaliset kontaktit tai niiden puuttuminen on nyt ollut kaikista hankalinta. Kyllä minä hiljaisena maalaispoikana haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Jouduin jäämään eläkkeelle koronatalven keskellä, ja siinä on ollut opettelemista.

Viime keväänä hakeuduin koronajäljittäjäksi. Laitoin viestiä, että tarvitsetteko apua, ja vastaus oli kyllä. Toukokuussa tilanne rauhoittui, viimeisellä jäljitysviikollani yhtenä päivänä ensimmäinen työ tuli vasta viisi tuntia vuoron alkamisen jälkeen. Kokemus oli hyvä, pääsin tekemisiin ihmisten ja tietojärjestelmien kanssa. Välillä oli haasteita, mutta yksi nainen sanoi, että hyvä kun edes joku soittaa. Nyt pitää vaan jaksaa lähteä liikenteeseen. Ihmisten tapaaminen auttaa, edes etäisyyden päästä. Ja nettipalaverikin antaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Maailma muuttuu monilta osin, tästä muutoksesta pitäisi osata löytää sen tuomat uudet mahdollisuudet.”

"Kun keho voi hyvin, mieli voi hyvin"

Yassin Alibeto, Espoo:

“Jotkut päivät ovat olleet raskaita, koronalle ei meinaa näkyä loppua. Ystävät, perhe ja jalkapallo ovat auttaneet minua. Olemme pelaillaat silloin tällöin kaveriporukalla ja katsomme sitä myös televisiosta. Lempiseurani on Chelsea.

Kaipaan vanhasta normaalista sitä, että voi käydä isolla porukalla syömässä, tai ylipäänsä olla monen ihmisen kanssa. Etätyössäni hankekoordinaattorina auttaa kunnon työpiste. Koronarajoitusten keskellä liikunta auttaa jaksamaan. Kun keho voi hyvin, mieli voi hyvin. Urheilusta tulee hyvä fiilis. Jos jaksaa liikkua, tulee sellainen olo, että on saavuttanut päivän aikana jotain.”

"Kannattaa kokeilla jotain sellaista, josta ajattelee, että en uskalla"

Henrietta Haavisto, Helsinki:

“Isoäitini kävi aikoinaan Tampereella talviuimassa. Minä pohdin viisi vuotta sitten, mistä saisin lisää energiaa ja uuden matalan kynnyksen harrastuksen. Meri on minulle läheinen elementti, joten oli luonnollista jatkaa kesäkaudesta talvikauteen. Kivenheiton päässä kotoani on talviuintipaikka, joten oli helppoa lähteä mukaan.

Koronaviruspandemia on ollut pysähtymisen paikka, iso muutos ja laittanut miettimään. Talviuinnista on saanut paljon voimaa, täällä tapaa mahtavia ihmisiä. Pahimpaan aikaan kävimme uimassa maskit kasvoilla. Kun avantoon menee, ensimmäinen tunne on puraisu. Silloin mietin, miksi oikein teen tätä. Jos antaa tunteen voittaa ja keskittyy hengittämiseen, kylmä pakottaa keskittymään hetkeen. Tämän jälkeen ei tarvitse kahvia tai energiajuomia. Kannattaa kokeilla jotain sellaista, josta ajattelee, että en uskalla tai pysty tuohon. Siitä voi saada onnistumisen tunteen, joka auttaa jaksamaan ja antaa voimaa.”

"Ei tässä mitään hämminkiä ole"

Kai Sirèn, Espoo:

“Latua oli pidennetty, tuntuu oikein hyvältä. Nyt pääsee kiertämään, se antaa aina vähän puhtia hommaan. Hiihdän perinteisellä tyylillä. Koronavirustilanne näyttää olevan huononemaan päin. Kaksi rokotusta on alla ja kolmas tulee kohta. Ei tässä mitään hämminkiä ole.

Ulkoilu ja liikunta ovat voimavara. Sisäliikuntaa olen joutunut vähentämään, mutta sen tilalle on sitten keksitty muuta. Syksyllä olen kävellyt ja hölkkäillyt. Juoksukunto ei tässä iässä enää vain parane. Vaimo ei ole vielä tänä talvena käynyt hiihtämässä, mutta hänkin on myöhemmin vielä tulossa. Nyt ei auta muu kuin olla kärsivällinen, ei pidä lähteä siitä olettamasta, että homma on kohta ohi. Tässä voi mennä vielä vuosikin. Näin kuvittelisin.”

Teksti ja kuvat: Silja Viitala