"Viesti aseenomistajille" – Myös kouluampujan vanhemmat syytteeseen Yhdysvalloissa

Michiganin kouluampumisessa kuoli tiistaina neljä oppilasta. Erikoisen tapauksesta tekee se, että nyt myös kouluampumisista syytetyn teinin vanhempia vastaan on nostettu syytteet.

Pikkukaupungin lukiossa tapahtunut kouluampuminen järkytti Yhdysvalloissa. Epäiltyä tekijää syytetään mm. murhista, mutta myös hänen vanhempansa saivat syytteet kuolemantuottamuksesta. Kuva: AOP

Viranomaisten mukaan ampumisista epäilty, 15-vuotias poika käytti isänsä käsiasetta kouluampumisessa noin 50–60 kilometriä Detroitista pohjoiseen sijaitsevan Oxfordin pikkukaupungin lukiossa.

Neljä teini-ikäistä kuoli ja seitsemän loukkaantui ammuskelussa.

Teinipoikaa syytetään muiden muassa terrorismista ja murhista. Hän on kiistänyt syytteet.

Oaklandin syyttäjät esittivät perjantaina syytteet kuolemantuottamuksesta myös pojan vanhemmille. Syytteiden mukaan pojan isä osti perjantaina aseen, jota epäillään käytetyn ampumisissa.

Syyttäjä Karen McDonaldin mukaan vanhempien rikossyyte on epätavallinen, mutta he toimivat törkeästi ostaessaan aseen ja mahdollistaessaan sen, että heidän poikansa pääsi siihen käsiksi. He eivät myöskään estäneet ampumisia tapahtumasta omalla toiminnallaan, vaikka huolestuttavia merkkejä oli nähtävissä.

Pojan vanhemmat olivat tavanneet koulun henkilökuntaa vain muutamaa tuntia ennen ampumisia. He olivat keskustelleet pojan käytöksestä luokassa. Rikostutkijoiden mukaan poika oli piirtänyt kuvia aseista ja verisistä ihmisistä.

Syyttäjän mukaan syytteillä lähetetään viesti aseen omistajille, että heillä on oma vastuunsa. Jos vastuutaan ei kanna, seuraukset ovat vakavia, ja voi syyllistyä rikoksiin.

Uutistoimisto AP:n mukaan vanhemmat joutuvat harvoin syytettyjen penkille, vaikka suurin osa alaikäisistä saa asiantuntijoiden mukaan aseen juuri vanhemmaltaan tai sukulaisiltaan.

Lue lisää: