Pääministeri Sanna Marin brittilehti The Guardianin haastattelussa: Suomen menestyksen takana tasa-arvo, koulutusjärjestelmä ja hyvinvointivaltio

Suomi on sijoittunut toistuvasti maailman onnellisimmaksi maaksi. Pääministeri Marin kertoo The Guardian haastattelussa, mitkä ovat hänen mielestään syyt, jotka tekevät Suomesta maailman onnellisimman maan.

Brittilehden jutussa ovat esillä muun muassa tasa-arvoon liittyvät kysymykset. Pääministeri Sanna Marin tapasi kaupunkilaisia kävelykatu Rotuaarilla Oulussa marraskuussa. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva

Maaliskuussa julkaistu (siirryt toiseen palveluun) Maailman onnellisuusraportti sijoitti Suomen jälleen maailman onnellisimmaksi maaksi. Suomi piti paikkansa maailman onnellisimpana maana neljännen kerran peräkkäin.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) arvioi arvostetun brittilehti The Guardianin haastattelussa (siirryt toiseen palveluun), että tasa-arvo, hyvin toimiva koulutusjärjestelmä ja vahva hyvinvointivaltio ovat Suomen menestyksen takana.

Marin nousi maailmalla otsikoihin vuonna 2019 maailman nuorimpana pääministerinä. Marin oli tuolloin 34-vuotias. Marinia haastateltiin keväällä 2020 muun muassa sekä Britannian että Yhdysvaltain Vogueen.

Kansainvälisesti ajankohtaiset teemat esillä

Sunnuntaina julkaistussa The Guardianin jutussa Marin kertoo muun muassa Suomen kunnianhimoista ilmasto- ja ympäristötavoitteista. Marinin mukaan Suomi on sitoutunut huolehtimaan hyvinvointivaltiosta "ympäristön kannalta kestävällä tavalla".

Jutussa sivutaan myös muita kansainvälisesti ajankohtaisia aiheita, kuten koronapandemian hoitoa sekä Valko-Venäjän ja Puolan rajalla kiristynyttä tilannetta.

Marin kertoo lehdelle, että Suomen rajalla ei ole ilmennyt ongelmia.

– Tuomitsemme Valko-Venäjän toimet. Mutta samaan aikaan meidän täytyy pitää huolta, että ihmisoikeuksia kunnioitetaan kaikissa tilanteissa, Marin sanoo The Guardianin mukaan.

Ratkaisut asunnottomuuteen kiinnostavat Britanniassa

Huomiota saavat myös esimerkiksi toimet asunnottomuuden kitkemiseksi sekä oppivelvollisuusiän nosto.

Brittilehti kertoo, että brittipoliitikot ovat erityisen innostuneita hallituksen Asunto ensin -ohjelmasta (siirryt toiseen palveluun), jonka tavoitteena on poistaa asunnottomuus vuoteen 2027 mennessä.

Jutussa nostetaan vahvasti esiin myös tasa-arvoon liittyvät kysymykset. Brittilehden mukaan Marin uskoo, että myös tulevat hallitukset jatkavat työtä tasa-arvon edistämiseksi.

– Olemme tehneet aina töitä tasa-arvon eteen Suomessa, ja uskon sen olevan tärkeää myös tulevaisuudessa. Ei vain miesten ja naisten tai sukupuolten välillä, vaan myös yhteiskunnan vähemmistöjen kohdalla, Marin sanoo The Guardianin mukaan.

Ylen viimeisimmässä puolueiden kannatusmittauksessa pääministeripuolue SDP oli kolmantena.

Lue lisää: